torstai 24. lokakuuta 2013

Pieni kurkkaus kylppäriin

Meidän kylppäri on alkuperäisessä kunnossaan ja se on saavuttanut 13 vuoden iän. Kovin puberteetti- ikäiseltä kylpyhuone vaikuttaakin. Listoista on kulunut maalit, vesi on tehnyt jälkensä oviin samoin kuin entisen omistajan koira. Seinien laatat ovat ihan ok,valkoista siistiä ja yksinkertaista  peruslaattaa mutta mm. allas on sen sijaan saanut osumaa kerran jos toisenkin.

Kylppärimme ei ole kovin kiva. Ei se ihan kamalakaan ole, mutta hyvin tavanomainen ja muusta tyylistä poikkeava,vanhanaikainen ja kulunut.Tylsä, muutamia pikku juttuja lukuunottamatta.Tästä systä en kuvaile tai esittele meidän kylpyhuonetta kovinkaan usein tai oikeammin juuri koskaan.

 Vanhan kotimme kylppärinkalusteet eivät koskaan löytäneet paikkaansa tässä uudessa. Vaan ne vaikuttivat jotenkin irtonaisilta. Niinpä pystyhylly ja kovat puiset sisustuslaatikot saivat lähteä uusiin koteihin.

Unelmien kylpyhuone olisi seesteinen, ajaton, valkoista & harmaata yhditettynä yksityiskohtiin jotka luovat selkeän tunnelman. Tällä kertaa päädyimme kuitenkin vain pienempiin muutoksiin, joilla katse saadaan siirrettyä epäkohdista toisaalle. Ja joilla tehdään vanhasta ja kuluneesta edes hiukan kutsuvampi. Mikäli se oikeasti on mahdollista. Mitä mieltä te olette voiko vanhuuden jäljet jotenkin verhota piilloon pienellä budjetilla?

Muutosta lähdetään toteuttamaan teemalla rappiosta romantiikkaa :).


Penkiksi valikoitunee kuitenkin kuvasta poiketen kylpyhuoneen katon ja saunan värinen penkki, jolloin yleisvaikutelma on yhtenäisempi. Ehkä tuon mustan penkin aika sitten myöhemmin. Mitä sinä muuttaisit omassa kylpyhuoneessa vai muuttaisitko mitään?

Eilen facebookin puolella kerroin, että tartuin vihdoin härkää sarvista ja kaivoin ompelukoneen esille. Aloitin nimittäin kauan suunnittelemani kierrätysidean prototyypin valmistuksen. Ja miksi mainitsen siitä juuri tässä kohtaa? No siksi että, se hiukan sivuaa tuota kylpyhuonetta...No joo, aika vähän mutta kuitenkin. Jääkäähän odottamaan postausta aiheesta.

Täällä sataa vettä mutta siitä huolimatta aurinkoista päivää & kiva, kun jaksoit taas lukea.


2 kommenttia:

  1. Minusta teidän kylppäri on kiva :) Veikkaan siis, että siitä tulee vielä kivempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivän positiivisesta, piristää kummasti sateista päivää .

      Poista

Kiitos kommentistasi <3