Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvanvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvanvaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2013

Little gingerboy : Valon ja varjon leikki




Trikoobody (Sari Ahokaisen piparipari trikoosta) & joustofrotee pöksyt: Handmade by Sanni

Mukavaa tiistaita & käykäähän ihmeessä osallistumassa arvontoihin sekä täällä blogin että Facebookin puolella.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ruokakaupasta poimittua

Eilen kirjoittelinkin muutamista Tutta ihanuuksista, joille olisi sijaa tässä majatalossa. Ja illalla sitten viikonlopun ruokaostoksen tiimellyksessä tein  pikaisen mutta syväluotaavan katselmuksen Prisman Tutta tarjontaan.

Dotseja oli tarjolla kaikissa mahdollisissa väreissä mutta ei stereoiden kokoisina. No maailmahan on pilkkuja pullollaan jos ei sieltä niin sitten jostain muualta. Ja niinpä ne pilkut jäivät ostamatta.

 Minimiehen kaappiin löytyi kuitenkin ilmeisesti aivan uunituore kuosi (korjatkaa jos olen väärässä) raikkaan turkoosina pienin todella tummansinisin yksityiskohdin. Tykkään! Siitä siis body. Mukaan tarttui vielä bodyyn sopivat tummansiniset housut .Ja nyt meillä on siis lammas suden vaatteissa.



Ja jottei elämämämme olisi pelkkää Tuttaa niin olihan tämä oikeasti niin ihanan pehmeä Muumi body pakko vielä heilauttaa ostoskärryyn. Mitäs pidätte?


Vauhdikkaan ja henkisesti raskaan viikon jälkeen parasta terapiaa tuo shoppailu. Vaikkakin ihan vaan pikaisesti ruokaostosten lomassa. Prisma linjan shoppailuterapia toimii siis hätätapauksessa myös. Suosittelen testaamaan :).

Nyt suuntaan suihkun kautta pihalle. Mukavaa lauantaita!

tiistai 12. marraskuuta 2013

ebbe kids

Meillä ei ole koskaan ollut Ebben vaatteita. Mutta vaatteet näyttävät kyllä rennon kivoilta, joissa lapset varmaan viihtyisivät. Ja kuten nimikin kertoo  (extra beautiful basic equipment) ne taitavat olla juuri niitä lasten pukeutumisen arjen  käytännöllisiä basic vaatteita. Ja ainakin meillä juuri sen kategorian vaatteille on eniten käyttöä.

Itse törmäsin tähän merkkiin aivan sattumalta ja itseasiassa harkinnassa on edelleen tämän merkin kotimyyjäksi ryhtyminen. 

Tällä hetkellä syksyn mallistoa on saatavana alessa ainakin muutamassa verkkokaupassa ja houkutus tilata niitä meille testattavaksi on suuri. Pitäisiköhän?!?


Tykkäättekö?
Millaisiahan ne mahtaa olla hinta- laatusuhteeltaan?

Näiden suurten kysymyksien äärellä tänään tiistaina.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kotona.com & kurkistus Reiman pakettiin

Tämän syysloman alkuviikko meni vielä tiiviisti kotosalla, kaikkien lasten flunssan rippeitä parannellessa. Ihmeen sitkeää tautia on meillä ollutkin. Minimies kuumeili pisinpään melkein viikon, muilla kuumeilu kesti muutaman päivän. Kuumeilun jälkeen stereoille jäi ärsyttävä yöyskä ja minimies oli räkäinen aina vaan. Nti F:llä oli vilunväristyksiä vähän väliä. Varsinainen räkänokkien jengi siis. Ei varninaisesti kipeitä mutta ei ihan terveitäkään.

Mutta mikä onkaan ihanampaa kuin viettää päivä jos toinenkin yökkäreissä ja olla vaan kotona.com. Käyhän sekin lomasta eikös?

Sen verran saimme kuitenkin  aikaiseksi, että muutamat kuvat räpsittiin Minun Reima blogikilpailun voitto lahjakortilla hankituista vaatteista. Lahjakortin arvo oli siis 300 eur ja päätimme, että sillä hankittaisiin pientä kivaa jokaiselle lapselle sen sijaan, että olisimme valinneet vaatteet, asusteet ja kengät päästä varpaisiin vain yhdelle lapselle.

Tässä tulee Ei minun vaan meidän Reima ;)

Kuvat: Reima Tällä sillisalaatilla ei olisi tainnut päästä edes äänestykseen ;)



Softshell takit toimivat hyvin ns. autoilutakkeina syksystä kevääseen


Pinkki pörröfleece oli nti. F:n valinta nro.1
Eilen meillä oli jo playdatet ja tänään jatketaan samoilla linjoilla. Ehkäpä loppu viikko onkin sitten hiukan aktiivisempi. Toivossa on hyvä elää.
Kirpsakkaa pakkasaamua, pidähän itsesi lämpimänä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Second Hand Heaven Täyden palvelun kirpputori



Kävimme viikonloppuna nti F:n kanssa tutustumassa Tuusulan Sulan alueella hiljattain avattuun itsepalvelukirpputori Second Hand Heaven:iin. Tämä kirpputori tarttuu juuri siihen "ongelmaan" mihin ainakin minun tieni usein tyssää, kun mietin tavaroiden viemistä kirpputorille. Hinnoittelun, esillelaiton ja pöydän siistinäpidon haasteisiin. Lisämaksua vastaan on valittavissa täyden palvelun paketti, joka sisältää kaikki edellämainitut asiat. Voiko kirppistely enää olla helpompaa? Toki kaiken voi myös tehdä itse niin halutessaan tai ehtiessään.



Ja kun siihen lisätään vielä se, että pöytä on varattavissa nettivarausjärjestelmän kautta, jossa näkyy vapaat pöydät, maksun voi hoitaa verkkopankin kautta ja lisäksi vielä seurata pöytänsä myyntiä reaaliaikaisesti verkossa niin sitä voi todellakin sanoa olevansa lähes taivaassa, kirppis taivaassa.


Second Hand Heaven on valoisa ja avara kirpputori, jossa myyntipaikkoja on lähes parisataa. Käytävät ovat tarpeeksi leveät, jotta niissä mahtuu kulkemaan myös esim. lastenrattaiden kanssa (myös niiden tuplien). Normaalien vuokrattavien kirpputori pöytien lisäksi löytyy englannin lipullla merkittyjä pöytiä, joiden tuotteet ovat Englannista maahantuotuja second hand naisten- ja lastenvaatteita sekä laukkuja.


Näiden lisäksi kirpputorilta löytyy lasten leikkipaikka ja pienen pieni kahvio. Suosittelen ehdottomasti poikkeamista mikäli sielläpäin tulee liikuttua. Lisätietoja löydät TÄÄLTÄ.


Ja onnistuimmehan mekin tekemään muutamia edullisia löytöjä. Siitähän kirppistelyssä on mm. kyse.


Mukavaa alkanutta viikkoa. Ai niin vielä torstaihin asti on aikaa osallistua ihanan tähti keittiöpyyhkeen arvontaan. Arvontaan pääset kätevästi klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Säähän kuin säähän: Reima outlet Tammisto

 
 
Keskiviikko ilta oli pyhitetty Reima outlet VIP- tilaisuutta varten. Aveciksi sain mukaani mamma ystäväni minulle niin tärkeäksi muodostuneesta tammikuisten (tammikkussa syntyneiden vauvojen) äitien ryhmästä. Kera  lasillisen kuohuvaa & pikkusuolaisten, kuulimme mm. mitä Reimalle kuuluu nyt ja kurkistimme ensi kevään uutuuksiin. Lisäksi saimme mahdollisuuden tehdä ostoksia -30% hintaan samalla kun tutustuimme kauppaan ja sen todella monipuoliseen tarjontaan. Tällä kertaa mukaani ei tarttunut mitään (Voitteko uskoa?!?) ja syy siihen oli tietenkin alkuviikosta postiin saapunut Reiman palkinto lahjakortilla hankittu suurehko paketti. Mutta sen paketin sisältöön palailen myöhemmin.


Saimme siis nähdä myös maistiaisia tulevasta kevään ja kesän mallistosta  ja aika makeita herkkuja onkin tulossa. Raikkaita värejä, froteeta, uv-suojattuja vaatteita ja paljon paljon muuta. Harmillista etten voi kertoa niistä vielä sen enempää mutta lupaan paljastaa muutamia pikku juttuja vähän myöhemmin.

Vaikka myymälä onkin outlet, löytyy sieltä silti koko kuluvan kauden mallisto aina pipoista kenkiin asti. Myymälä on suuri ja avara ja tuotteiden löytyämisen helpottamiseksi ne on jaoiteltu tyttöjen ja poikien vaatteisiin, outlet aarteisiin, newborn vaatteisiin jne. Ulkovaatteet ovat vielä värikoodattu teknisten ominaisuuksiensa perusteella. Asiointi on tehty siis mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi. Myymälän keskellä on pieni liukumäellinen leikkialue lapsille.Shoppailukin voi siis olla hauskaa myös lapsille.

Lasi kuplivaa, mukava avec ja ihania vaatteita niistä oli mukava ilta tehty.

Kotiin lähtiessä saimme vielä mukaan yllätyskassin, joka sisälsi mm.tuon samaisen -30% tarjouksen vuoden loppuun saakka valitsemastaan tuotteesta joten saattaa olla että käyn poimimassa minimiehelle tuon ihanan pikkuisen auto repun.


Kannattaa  ehdottomasti poiketa Reima outletissä mikäli tiesi vie Tammistoon Vantaalle. Tarkemmat osoitetiedot ja aukioloajat löydät TÄÄLTÄ.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Yesterday's news: Vaatekeräys by H&M

Tiestkö sinä tämän, minulta on ainakin mennnyt täysin ohi. H&M on aloittanut helmikuussa 2013 maailmanlaajuisen vaatteiden keräyshankkeen,mutta vasta nyt tilausta tehdessäni se osui minun silmiini.

Omistajalleen tarpeettomiksi jääneet tai kuluneet& rikkinäiset vaatteet voi toimittaa H&M myymälään, josta ne kulkeutuvat käsittelylaitoksille ja kunnostaan riippuen ne annetaan  joko  jatkokäyttöön, uusiokäytetään tai kierrätetään. Tämän hankkeen tavoitteena on hukkajätteen poistaminen. Hankkeen tavoitteena on myös luoda uusia ratkaisuja poisheitettyjen tekstiilikuitujen uudelleenkäyttämiseksi ja kierrättämiseksi.

kuva: www.hm.com
Keräykseen kelpuutetaan siis kaikenkuntoisia ja merkkisiä vaatteita, joten myös rikkinäiset vaatteetkin saavat vielä uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä kierrätyskuituina. 

Jokaisesta tuomastaan vaatekassista saa etukupongin, joka oikeuttaa -15% alennuksen valitsemastaan tuotteesta seuraavalla ostokerralla. Lisäksi H&M lahjoittaa jokaista kerättyä vaatekiloa kohden 0,02eur:a UNICEF Suomelle.

Taidanpa seuraavaa shoppailureissua varten pakata mukaani kassillisen puhkipidettyjä mutta rakastettuja vaatteita.

Stereoiden vaatakaapissa onkin puhaltanut aivan uudet tuulet. Miikkari vaatteet ovat jo tällä viikolla vaihtaneet omistajaa ja uusia vanhojen  tilalle on hankittu. Seuraavaksi sitten muiden vaatteiden kimppuun. Viikonlopun ohjelma on siis aikalailla siinä. Lapset kasvaa liian nopeasti. Allekirjoitatko?

Huisin hauskaa perjantaita.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Silverjungle aw 2013



Nyt se on vihdoin saapunut, nimittäin Silverjungle:in AW 2013 mallisto (johan sitä on odotettukin).  Tässä Rauharentolan suosikit heti tuoreeltaan.


































Tuttua ja turvallista Silverjungle tyyliä tässäkin mallistosta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tähtineen puree ainakin minuun edelleen. Näitä ja muita malliston malliston ihanuuksia voi tilata verkkokaupasta ja kotimyynnistä 1.10.2013 alkaen. Laittakaahan päivä kalentereihinne :). Lisää kuvia löydät täältä.


maanantai 16. syyskuuta 2013

Melli EcoDesign syysmallisto + arvonta

Melli EcoDesign on julkaissut syysmallistonsa. Jälleen kerran valloittavia kuoseja ihan niille pienemmistä pienemmille vauvoille mutta myös hiukan isommillekin lapsille. Tänä syksynä vaatteissa seikkailee ainakin puput ja oravaäiti. Mukaan mahtuu myös ihania retrokukkamekkoja, joita onkin saatavissa aina kokoon 140cm asti. Myös äideille löytyy mallistosta muutamia kivoja juttuja jos haluaa samistella lapsensa kanssa.


Tässä muutamia herkkuja syksyn uutuuksista, löydätkö sinä näistä omat suosikkisi?




Melli EcoDesign lastenvaatteiden suunnittelu, kankaan valmistus ja painanta sekä ompelu tehdään Suomessa kotimaisia materiaaleja käyttäen Ja tästä syystä niille onkin myönnetty Avainlippu merkki.





 

Näistä kuoseista tulee kyllä niin hyvälle tuulelle. Ja vielä paremmalle tuulelle tulen, kun saan taas arpoa yhteistyössä Melli EcoDesign:in kanssa jollekin teistä vapaavalintaisen Oravaäiti-kuosin vaatteen. Oravaäiti-kuosia löytyy  punaisena ja turkoosina ja siitä tehtyjä vaatteita on koossa 44-116 cm. Bodyja, paitoja, housuja, haalareita, pipoja & tunikoita.

 

 

Pidemmittä puheitta arvonnan sääntöihin:

Arvonnan säännöt
Arvonta alkaa NYT ja päättyy 25.9.2013 klo 23:59.
1 arpa, kun kerrot mikä Oravaäiti-kuosin vaate olisi toiveissa (malli/väri/koko). Mallit näet Melli Ecoesign sivuilta  KLIK.
2 arpaa olemalla blogini virallinen lukija googlen lukijapaneelissa TAI liittymällä sellaiseksi NYT.
3 arpaa jakamalla arvontamainos blogissasi/FB:ssä, linkityksessä voi käyttää ylläolevaa kuvaa (linkitä jakosi kommenttiin)

Mainitse kommentissasi monellako arvalla olet mukana. 
Ja jos et seuraa blogiani päivittäin, liitäthän kommenttiisi toimivan sähköpostiosoiteesi.  
Ja sitten vaan hurjasti onnea arvontaan!


maanantai 19. elokuuta 2013

Minimiehen syysvaatteet

Näitä vaatepostauksia onkin tullut monta monta peräkkäin hih, mutta koittakaahan kestää vielä tämä ja sitten pidetään taukoa vaatteista ja keskitytään ihan muuhun.

Meillä pienin pukeutuu sisävaatteissa pääsääntöisesti kierrätys/kirpparivaatteisiin.Tällä hetkellä vaatekokona on 68/74cm ja tuon kokoisia vaatteita löytyy vielä niin paljon hyväkuntoisina ja lähes uudenveroisina että uusia vaatteita ei paljon kannata kaupasta ostaa. 

Myös syys- ja talvivaatteet koostuu pitkälti käytettyinä ostetuista vaatteista, mutta joukkoon mahtuu myös muutama uutena ostettu vaatekappale. Olen vahvasti sitä mieltä, että myös käytetyistä vaatteista saa sekä silmää miellyttäviä että käytännöllisiä kokonaisuuksia. Kaikilla lapsillani suosin vähän uutta ja vähän vanhaa -tyylillä hankittuja vaatteita.


Blogit ovat nyt pullollaan lasten uusia syysvaatemallistoja ja niiden arviointeja, joten ajattelin myös
itse kantaa  korteni kekoon ja esitellä joitain omia suosikkejani, mutta tällä kertaa tämä "mallisto" koostuukin pääsääntöisesti käytettyinä hankituista vaatteista. 


Popin klassikko raitaa


REMU välikausihaalari


Myllymuksut merinovillainen kypärämyssy (uusi)

Talvea varten odottelee Jonathan tähtihaalari ja fleecepipo

lauantai 17. elokuuta 2013

Casual vaatetus nimiäisiin

Kun kutsussa sanotaan, että tilaisuus on vapaamuotoinen ja juhlavaatteet kehoitetaan jättämään kotiin kuuluisi kai huokaista helpotuksesta. Mutta itse asiassa tästä sainkin aikaan varsinaisen päänsäryn. Kuinka pukeutua niin, että näyttäisi ettei ole pukeutunut. Sillä juhla on kuitenkin juhla ja arkivaatteet ovat arkea varten.



sifonkipaita: Halens // stretch-housut: H&M
Kokosin oman asukokonaisuuteni hieman juhlavammasta luonnonvalkoisesta sifonkipaidasta, mustista stretch -housuista ja "kourallisesta" helmiä. 

Lapsille valitsin väriltään yhtenäiset vaatteet.Tummansininen toistuu niin nti F:n, stereoiden kuin minimiehenkin vaatetuksessa. Rennot trikoomekot sopivat hyvin vapaamuotoiseen tilaisuuteen.


Trikoomekot: H&M // haalarit & teeppari: Silverjungle

Me lähdemme nyt jännittämään mikä pienen serkkupojan nimeksi tuleekaan ja juhlistamaan vapaamuotoissesti hänen suurta päiväänsä.

Kivaa viikonloppua!

perjantai 16. elokuuta 2013

Postia IdaT:ltä - Post from IdaT



Eilen saimme lentopostia tanskanmaalta, kun IdaT lähetti meille pieniä maistiaisia uusimmasta mallistostaan.

IdaT:n vaatteet ovat aina olleet jotenkin erilaisia; värikkäitä, hauskoja eläinkuvioita ja niissä on aina jokin jännä "juju". Laatu vaikuttaa hyvältä ja koot ovat selkeästi suurentuneet entisestä. Aikaisemmin mielestäni hiukan naftit koot ovat nyt kokoaan vastaavia.

Yesterday we got the air mail in the Danish land, IdaT sent us a small taste of the latest collection. 

IdaT's clothes have always been somehow different, colorful, fun animal shapes, and there's always something exciting "twist". The quality seems good and the sizes are clearly increased in the former. In the past I think a bit of naftit sizes are now similar in size.






Trikoiseen IdaT:hen tottuneena, velourhousut oli mukava yllätys. IdaT:n valikoimastahan löytyy sisävaatteiden lisäksi myös ulko- ja sadevaatteita koossa 56-128cm ja lisäksi ns. premature mallisto aivan pikkuruisille (koot alkaen 40cm). Värit vaihtuvat aina hiukan mallistosta riippuen mutta kuviot noudattelee samaa linjaa ja ne toistuvat läpi koko malliston.

Kaikki IdaT:n puuvilla on Oeko-Tex standardin sertifioima. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteet eivät sisällä kemikaaleja eikä haitallisia aineita. Standardin säännöt ovat tiukemmat alle 3- vuotiaille tarkoitettujen tuotteiden suhteen, mutta IdaT:n kaikki tuotteet täyttävät nämä kriteerit.


Koko malliston näet IdaT verkkokaupasta, jonne pääset helposti hypähtämään tästä. Tai sitten sivupalkista logoa klikkaamalla. Postimaksut Suomeen verkkokaupasta tilattaessa on hiukan normaalia korkeammat mutta kimppatilauksena tehty tilaus on hyvä tapa jakaa lähetyksestä aiheutuvia kuluja.


Mitä mietteitä IdaT:n vaatteet sinussa herättää?


P.S. Facebookin puolella jo ihmettelin, että mistä näitä tykkääjiä oikein tulee. Ja samaa ihmettelen täällä, mistä teitä lukijoita oikein tulee?!? Tykkään (sydän) ja lämpimästi tervetuloa!

Accustomed to IdaT tricot, velor pants was a nice surprise. IdaT's selection of clothing can be found in the internal but also external and rain clothes in a size 56-128cm, and in addition to the so-called premature collection for the very tiny sized (sizes from 40cm). The colors are always changed slightly depending on the collection but the patterns along the same lines, and they are repeated throughout the collection.

All IdaT's cotton is Oeko-Tex Standard certified. This means that the products do not contain harmful chemicals or substances. The standard rules are stricter than 3 - years in respect of the products referred to, but the IdaT's products meet all of these criteria.

You can see the whole collection at the online store, which you can easily leap here. Or, in the sidebar by clicking on the IdaT logo. Postage to Finland to online store ordering is a little higher than normal but if you order together with your friends it is a great way to share the costs of shipment.

What you think about IdaT clothes?

PS: Facebook's side already wondered where these likers is coming from. And I'm wondering the same here, where you readers come from?!? I like it (the heart), and a warm welcome!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Across retron kuulumiset

Teksti sisältää mainoslinkin.

Muistatteko vielä ACROSS Retro leikkihaalarin, jonka saimme testattavaksemme aikaisin keväällä? Jos et niin eipä hätää postaus löytyy täältä.  Haalaria on nyt pesty ja pidetty, pidetty ja taas pesty. Välillä kuivatettu ulkona ja välillä taas pyöräytetty kuivausrummussa. Tuloksena on edelleen siisti ja reiätön leikkipuku, jossa värit ovat entisellään niin itse kankaassa kuin resoreissakin. Nepparit ovat paikoillaan ja nekin ovat säilyttäneet värinsä.
Pesunukkaa on kertynyt jonkin verran mutta se johtunee useiden pesukertojen ja kuivausrummun summasta. Mikään kangashan ei kestä ikuisesti.


Anton&Ninan verkkokaupassa on muuten tällä hetkellä alennettuna suurin osa ACROSS retro mallistosta. Mm. juuri tuo leikkihaalari on -50%. Kannattaa piipahtaa kaupassa mikäli nämä söpikset eläimet valloittivat sinunkin sydämesi.

kuvat: anton&nina
P.S. Näin tuulisina päivinä pyykki kuivuu nopeasti ulkona ja vaatteisiin tulee niin raikas tuoksu. I love it.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

"Prinsessoja ja astronautteja"

Tähän sunnuntaihin on sitten mahtunutkin paljon kaikenlaista. Kävimme juhlistamassa kummipoikani pikkuveljen yksvee synttäreitä ja "tuulettumishuoneen" rakennuskin edistyy kovaa vauhtia. Niin leikkimökkki sai eilen nimen tuulettumishuone, kun eräs ystäväni kommentoi kuvaa keskeneräisestä leikkimökistä sanoen, että ilmanvaihto on ainakin hyvä. Johon totesin, että kyseessä onkin tuulettumishuone.

Lasten synttärijuhliin on mukava pukeutua rennosti casual vaatteisiin. Lapsilla, kun ainakin  tuppaa meno yltymään jossain vaiheessa sellaiseksi, että paljetit lentää. Tai siis lentäisi jos niitä päällä olisi. Stereoiden rento lastenjuhlavaatetus koostui VENDI:n trikoisista ihanan iloisista pallotunikoista ja LINDEX:n vihreistä perusleggareista.


Minimies sai päälleen alennusmyynneistä löytyneet vähän pidemmät shortsit ja lyhythihaisen pikeebodyn (olen ihastunut noihin pienten miesten pikeebodeihin ja niitä löytyykin meiltä liian monta.)



Neiti F valitsi vaatteekseen jokin aika sitten kirpparilta löydetyn pitsimekon  ja valkoiset pitsireunaiset leggarit. Ihanan kevyt kesäinen asu. Toimii! Hiuksiin laitettiin pieni nuttura, joka sai koristeekseen pikkuruisen ruusun.



Itselläni oli päällä aina niin toimivat yksinkertaiset valkoiset pellavahousut ja hiukan normaalia "tyylikkäämpi" roosa pikeepaita.(pellavahousut vaihtuivat juuri ennen lähtöä farkuiksi, pulautusvahingon seurauksena)



Rauhallinen rento tunnelma ja HERKULLISET tarjottavat, mitään muuta ei kunnon juhlilta mielestäni vaaditakaan. Ja sen mittapuun mukaan nämä juhlat olivat täydelliset. Juhlista kotiin viemisiksi saimme vielä ihanat pienet jakkarat leikkimökkiin laitettavaksi. Ihana yllätys.



Lopuksi vielä muutama kuva rakennusprojektin etenemisestä. Kohta päästään sisustus puuhiin.



Mutta nyt, Kauniita unia.