Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kevään eka eväsretki

Auringonpaiste on houkutellut ulos nyt monena päivänä. Eilen teimme koko perheen voimin metsä-/eväsretken. Mukaan tehtiin pienet retkieväät; kinkku-juustokolmioleipiä, mehua ja suolakaloja. Sitten vaan reppu selkään ja matkaan. Tiedossa hetki yhteistä kiireetöntä aikaa.

Metsäretki on aina elämys lapsille ja tekemistä riittää. Luonto taitaa olla maailman paras leikkipaikka. Ja sen lisäksi, kukapa ei nauttisi metsän hiljaisuudesta & kauneudesta.











Ihana kevät. Mukavaa maanantaita.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Haltialan maatilalla Bää bää karitsa

Neljä vapaapäivää, perheen yhteistä aikaa, hengaillaan & nautitaan. Siitä kaikesta on meidän Pääsiäinen tehty.

Tänään oli niin ihana aurinkoinen aamu, että päätimme pakata porukan autoon ja suunnata aamukahville Haltialan tilan Wanhan Pehtoorin terassille. Ihanien, vielä lämpöisten munkkien, kahvien ja mehujen jälkeen vielä pieni kierros lampolassa ihastelemassa pikkuruisia karitsoja.








Haltialan tilalla Helsingissä on muuten avoimet ovet Pääsiäisen jokaisena päivänä klo.11-18. Karitsojen lisäksi voi vaikkapa lähteä hevosajelulle tai nauttia Pääsiäisen buffetista Wanhassa Pehtoorissa. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä ja täältä.




Ihana pieni ja sympaattinen maatila joka on juuri sopiva retkikohde lapsiperheille. Navetan ja lampolan lisäksi alueelta löytyy pieni leikkipuisto ja kahvila/ravintola. Vaikka eläimiä ei ole paljon pienille ihmisille riittää katsottavaa. Jo pelkästään  lehmän AMMUUn kuuleminen on elämys, lannanhajun ohella tietenkin.

Mikäli nyt Pääsiäisen aikana aiotte Haltialaan muistakaa pukeutua lämpimästi. Tänään aikakin oli kovin tuulista vaikka aurinko paistoikin.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Brunssi kevään kunniaksi

Loppuviikoksi on luvattu aivan uskomatonta säätä, joten kunnon ulkona tarjoiltu brunssi kuulostaa mahtavalta idealta. Brunssihan on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Koska koko perhe on vapaalla ei aamupalan nauttimisella ole kiirettä. Brunssi sopii siis loistavasti lomapäivien rauhahaisaan ohjelmaan. 

Perinteisellä brunssilla tarjotaan erilaisia suolaisia ja makeita tarjoiltavia, tuoremehuja, hyviä kahveja/teetä. Luulenpa, että meidänkin brunssi tulee koostumaan näistä perinteisistä elementeistä hiukan Pääsiäisen herkuilla maustettuna. Hiukan inspiraatiota brunssin tarjoiluista hain mistäs muualtakaan kuin Pinterestistä. Oih jo pelkkien kuvien katseleminen saa veden kielelle ja hymyn huulille.


kuvat: Pinterest


Mä olen niin odottanut tätä, kevättä & aurinkoa.
 Entäpä sinä, saako kevät sinut aivan eri tavalla eloon?

P.S. Vielä tämä päivä aikaa osallistua Konglomerat arvontaan. Arvontaan pääset kätevästi klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Birds in the house


Ihanaa maanantai huomenta.

Täällä ollaan jo niin fiiliksissä tulevasta Pääsiäisestä ja keväästä kaiken kaikkiaan, että vaikka tarkoitukseni olikin eilen iltapäivällä Lorun syysmalliston kuvauksien jälkeen heittäytyä ihan vaan sohvalle ja laittaa jalat taivasta kohden niin päätinkin kuitenkin kaivaa askartelutavarat esille ja askartelimme nti F:n kanssa muutaman pienen "linnunpöntön".

Stereoita siis pyydettiin mukaan Lorun syysmalliston kuvauksiin, johon he ilomielin suostuivat. Vähän ennakkoon kuitenkin jännitettiin, että kuinkahan tyttöjen käy, kun kuvausten aika tulee. Mutta hienosti stereot hoitivat homman ja tulokset näette tekin sitten, kun mallisto loppu kesästä julkaistaan.

Mutta niihin linnunpönttöihin. Alkuperäinen ohje kuvineen löytyy täältä. Ja vaikka et unkarin kielen taitaja olisikaan niin no hätä kuva kertoo tälläkin kertaa enemmän kuin tuhat sanaa. Ja oikeastaan tämä ohje ei ole monimutkaisen mutkikkaimpia vaan melko simppeli.


   Mukavaa alkanutta viikkoa.

P.S. Meillä on Pääsiäisen menu vielä ihan levällään. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Uuden alku

Mä tykkään keväästä. Se on täynnä uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia. Samalla niin kaunista mutta myös niin arkaa ja haavoittuvaista. Olosuhteiden ollessa oikeat lopputulos voi olla jotain taivaallista. Mutta väärien olosuhteiden vuoksi lopputulos voi olla myös tuhoontuomittu, pelastamattomissa.

Niin mä puhun nyt kasvien kasvamisesta mutta sama pätee tähän elämään. Ihmiselämässä näin voi tapahtua milloin vaan mutta kasvit elävät on the edge aina keväisin, halusivat tai eivät. Kaunista se on kuitenkin, uuden alku nimittäin.





Näissä tunnelmissa mukavaa alkanutta viikonloppua.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Fiilistellen

Äh kevät tekee tehtävänsä ja ainakin mulla on ihan hirveä sisustusvimma. Onko teillä ollut ilmassa samaa? No joo mähän sisustan ympäri vuoden mutta erityisesti keväällä tulee se vimma iskee ihan hyökyaallon lailla. Joka nurkka pitäisi saada uuteen uskoon. Uutta väriä, uutta tyyliä ja kaikkea ihanaa.


Tällä hetkellä ihannoin varsin pelkistettyä mutta samalla puhuttelevaa tyyliä. Ja yritän epätoivoisesti saada kaiken ylimääräisen pois esiltä. Muutamia suuria sisustusesineitä kauniisti esille ja kaikki muu hus pois. Lapsiperheessä muuten varsin haasteellinen tehtävä. Harmonian, kun rikkoo jos ei mikään muu niin ainakin sitten se Plaston väärin pysäköity punainen mopo.


Uutta valaistusta tarvitaan sekä minimiehen, että stereoiden huoneeseen jotain modernisti retroa ja valkoista niin olen mielessäni suunnitellut. Valoisaa valoa ehdottomasti. Muutoin lastenhuoneet ovatkin sitten valmiita.

Kevät on muuten myös kaikkien yhteistyökuvioiden kulta-aikaa ja monta mukavaa juttua onkin tähän kevääseen ohjelmoituna. Älkää siis rakkaat ahdistuko yhteistyöpostausten määrästä vaikka niitä saattaakin tulla "hiukan" enemmän. Yritän aina valita sellaisia juttuja joista olisi iloa myös teille lukijoille. Arvontoja ja aleja voin siis luvata. Mä olen ainakin ihan innoissani ja toivottavasti myös te innostutte. Otetaan lunkisti sitten kesällä ja keskitytään silloin ihan muihin juttuihin.


Ja niin DIY juttuja on myös toivottu ja niitäkin tulee. Eka varmaan jo viikonlopun aikana. Mikäli pihan rarpsutukselta ehdin koneelle. Siinäpä siis se toinen juttu eli piha ja leikkimökki tietenkin. Ihanaa päästä laittamaan pihaa taas kesäkuntoon.

Mutta ennen sitä niihin perjantain askareisiin eli pyykkivuoren valloitus here I come. 
Aurinkoista perjantaita.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Jo nurkan takana

Eilen täytin vuosia. Taas askel lähempänä neljääkymppiä, joka vaanii jo ihan nurkan takana. Hui. Mutta ei musta oikeesti taida niin vanhalta vielä tuntua, onneksi.

Mutta se on jännä juttu, kuinka synttärit tuntuivat paljon mukavimmilta silloin lapsuudessa ja nuoruudessa. Syntymäpäivässä oli jotain taikaa. Nyt se on vain päivä päivien joukossa ilman mitään erityistä hekumaa.

Eilinen oli normi torstai siis. Stereot perhekerhoilivat mummun kanssa aamupäivällä. Ja iltapäivällä tavattiin isoja & pieniä ystäviä. Normaalipäivän normaalit siivoilut, kiukuttelut & ja muut actionit. Illalla kaaduin sänkyyn yhtä väsyneenä kuten yleensäkin vain hiukan vanhempana. Tästä on hyvä jatkaa...


Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun;
Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun.
 
(Eeva Kilpi)

Ihanan aurinkoista perjantaita!

P.S. Olisiko teillä mukavia keväisiä postausideoita, tai sellasia asioita joista haluaisitte lukea? Kertokaa ihmeessä.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää Naistenpäivää

"Naisilla on korviksia ja muita koruja, ripsivärejä ja kauniita hiuksia, kauniita vaatteita. Sydänhousuja ja meikkejä. Naiset meikkaa ja juo kahvia ja syö. Naiset soittaa kännykällä ja pukee vaatteita.
Mä en tiedä millainen nainen musta tulee. Mä laitoin toisena päivänä ripsiväriä ja äiti sanoi, että pikkutytöt ei meikkaa. Isona mä saan laittaa."

(nti A melkein 4 vee)




Hyvää Naistenpäivää!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Me and myself

Tänään sain nauttia päiväkahvini aivan itsekseni. Stereot touhusivat pihalla ja minimies nukkui päikkäreitään. Harvinaista herkkua ja siksi ah niin ihanaa.

Kahvin kaveriksi pyöräyttelin juustoleipäset yhdestä lempparijuustoistani. Ostatko sinä muuten kaupasta valmista raastetta vai raastatko juustosi itse? Minusta kaikkein ihaninta on yhdistellä erimakuisia juustoja ja tehdä niistä täyteläisen makuinen raaste. Arjen koukeroissa tyydytään kuitenkin liian usein valmiisiin raasteisiin.




 Kevät tulee kohisten ja ihanaa, kun aurinko pilkahtelee muuallakin kuin vain mukissani. Nyt loppuviikon suunnitelmien kimppuun. Kahvin tuoksuista iltapäivää.

perjantai 21. helmikuuta 2014

VIHDOIN eteisessä

Täällä talviloma on sujunut sängynpohjalla vatsatautia potien. Ei kovin kivaa voin kertoa. Mutta nyt taitaa olla tuo tauti selätetty ja pääsen vihdoin esittelemään teille vesivahingon jälkeisen eteisen, joka ei sitten loppupeleisessä muuttunutkaan kovin paljon mutta selkeytyi sitäkin enemmän ja on nyt jotenkin rauhallisempi & harmoonisempi. Sävymaailmaltaan  eteinen on harmaa & valkoinen  vain muutamalla muulla värillä maustettuna.




Meidän näköinen eteinen, tykkään. Ja sellaisena se saa pysyä...hetken. Viikonloppuna täytyykin sitten hakea tarvikkeita, jotta päästään seuraavaksi minimiehen huoneen kimppuun.




Mukaavaa perjantaita & oikein ihanaa viikonloppua.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ne viralliset

Kaikki, jotka ovat joutuneet pohtimaan lapsensa 1 vee kuvauksia tietävät kuinka haastavaa hyvän kuvaajan löytäminen saattaa olla ja valinnanvaikeus tyylien suhteen iskee kerran jos toisenkin.

Meille oli kuitenkin selvää, että perinteinen studion harmaasävyinen taustakangas, lapsi lampaantaljalla pönöttämässä ehkä joku lelu kädessään hieman jännittynyt hymy huulillaan on ehdottomasti out. Me halusimme minimiehen 1-vuotiskuvaukseen jotakin aivan muuta. Nainen kameran takaa sellaisia kuvia ottamaan löytyi täältä.

Ja erään illan pimeinä tunteina sain päähänpiston kylpykuvista kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ei ongelmaa vaatteiden valinnasta, ei taustasta tai muusta rekvisiitasta. Kuvien suhteen minulla oli kolme selkeää toivomusta: minimiehelle rakas ankka, kasvot ja yksinkertainen mustavalkoinen kuva. Nämä toiveet kuvaaja sitten taidokkaasti toteuttikin.

Kuvat otettiin meillä kotona, omassa olohuoneessa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä ilman ylimääräistä häslinkiä ja hössötystä. Niistä aineksista syntyi mm.tämä ja monta muuta kerrassaan uskomatonta otosta.


Kaikkien kuvien tunnelma on  lähes käsinkoskeltava ja minimies on ihan oma itsensä, kaikkine ilmeine ja eleineen. Juuri tällaisena haluamme muistaa meille niin rakkaan 1-vuotiaan.Tällainen hän juuri on, meidän minimiehemme.


Päädyimme teettämään yhden suurennoksen ja kymppikuvat kaikista otetuista kuvista. Teemme niistä ja pienistä Ikean mustista ja valkoisista Nyttja kehyksistä helposti muunneltavan kollaasin minimiehen huoneen seinälle. Kätevää eikö totta?

Lumisateista lauantaita.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

It's one for both and both for one

 
 TWINS
So many good things come in pairs,
Like ears and socks and panda bears.
But best of all are sets of twins,
with extra laughter, double grins.
There's so much fun in having two
with twice as many points of view.
So much alike, forever linked, and yet they're also quite distinct.
They share a birthday and a name,
but moods and tempers aren't the same.
Although at times they may dispute, their loyalty is absolute.
From days of youth till life is done,
it's one for both and both for one.
We're all quite novel and precise,
But special folks~
God made twice.
 
(runon kirjoittaja tuntematon) 
 Hyvää kaksosten päivää  A&A ja kohtalotoverit.
Lisää ihania kaksoskuvia löydät täältä.

torstai 30. tammikuuta 2014

Wave from drain

Kuten eilen mainitsinkin meillä oli jokin aika sitten pienoinen vesivahinko. Tukkeutunut viemäri työnsi kaikki viemärivedet kodinhoitohuoneen lattiakaivosta ylös josta ne sitten valuivat kynnyksen alta näpsäkästi eteisen lattialaatan alle. Nyt eteisen lattia on siis purettu pois ja on kuivaamista vaille valmis. Jotta lattia saatiin purettua piti myös eteisen kaappi purkaa ja voi olla, että sitä ei enää kasaan saadakaan.  Uusi lattia ja uusi kaappi. Kuulostaisi ihan kivalta kimpalta, eikös?


Mitä ominaisuuksia hyvällä kaapilla sitten on? Haluaisin liukuovet, sekä hylly että tankotilaa ja lisäksi ehkä myös muutaman korihyllyn.




Pirteää torstai päivää. 
Mä lähden tänään kurkkaamaan miltä eilen julkaistu me&i mallisto näyttää livenä. Vieläkään se ei ole täysin vakuuttanut mutta ehkä sieltä suosikki tai pari löytynee kuitenkin ainakin itselle jos ei lapsille.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Perhepäivä Willassa

Sunnuntai oli varattu perheelle ja perheen yhteiselle tekemiselle. Aamupäivällä  koko konkkaronkka autoon ja nokka kohti Hyvinkäätä ja Willaa. Ohjelmassa pienimuotoista shoppailua ja varsinkin stereoiden lempi puuhaa nimittäin ravintolassa syömistä. Kameraa ei matkaan otettu, joten kuvat on räpsitty ihan vaan puhelimella.


Melkein neljä vuotiaan elämänfilososiaa: Miehet tekee ruokaa ja tytöt syö.

Melkein tyhjä kauppakeskus sopi meille paremmin kuin hyvin. Lasten kanssa shoppailukin voi siis onnistua, kunhan on vaan tarpeeksi tilaa ympärillä. Ja se leikkipaikka, lääke niin moneen vaivaan.


paidat: hm // jeggings: Glitzy Chicks


Stereot intoutuivat viihdyttämään muutamia muita shoppailemaan eksyneitä kuuluisalla kukkaniitty kohtauksellaan ja katuperformanssi esityksillään vielä ennen kotiinlähtöä.

Mukaan kaupoista tarttui mm. muutamat Stiga liukurit odottamaan loppu viikon lumisateita ja pulkkamäkeä.

Shoppaillaanko teillä lasten kanssa vai ilman?