perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kahden kimppa

Meidän perusastiastomme, kuten varmaan monen monen muunkin suomalaisen perheen on valkoinen Iittalan Teema astiasto. Yksinkertainen, ajaton ja helposti yhdisteltävissä jne. Mutta toisinaan myös tylsä.

Olen pidemmän aikaa halunnut alkaa keräämään uutta astiastoa valkoisten kaveriksi, mutta koska en ole  löytänyt sopivaa astiastoa on koko asia jäänyt vielä ajatuksen tasolle.

Eilen mainoksia selatessani silmäni osui Anttilan mainoksessa olleeseen Anno Hetki -sarjaan. Tämä saattaisi olla juuri SE astiasto. Uuden Anno Collectionin hengen sanotaan olevan skandinaavisen ajaton ja tuotteet ovat muotoilultaan selkeälinjaisia ja moderneja.



Näiden kahden kimppa toimii, vai mitä mieltä olet? Oli miten oli Anno Hetki -astiat ovat saatavilla kaupoissa viikolla 31 joten taidanpa piipahtaa katsomassa tekeekö nämä livenäkin yhtä suuren vaikutuksen.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Hurmaavasti huovasta ja muita herkkuja

Kääk! Leikkimökin sisustus on vienyt minut täysin mennessään. Ja mitä enemmän inspiskuvia etsin sitä enemmän ihanuuksia tulee vastaan. Tiimarin sivuilta löytyi tämä tarpeeksi yksinkertainen resepti herkullisten huopamuffinssien tekoon. Ja pakkohan se oli heti testata. Ja näin syntyi CUPCAKES A´ la RAUHARENTOLA.


Aika syötävän ihania eikös?

Tiimarin sivuilta löytyi myös huopatikkari ohje ja niitä valmistuikin sitten samalla kertaa.


Ohjeet löytyvät täältä ja täältä. Ja vinkikisi niille, jotka innostuvat näitä "leipomaan": Apuna kannattaa ehdottomasti käyttää kuumaliimaa mikäli sellaista kotoa löytyy. Paksun ja jäykän huovan liimaaminen onnistuu sillä parhaiten. Itse käytin liimaa myös rullausvaiheessa niin tuotokset pysyvät paremmin kasassa ja kestävätkin leikeissäkin.

Näihin syötäviin ei syötäviin ihanuuksiin tulee oikein himo. Pakko saada lisää ja joka lajia. Lauran kotona blogin Lauralta tilasin vielä muutamia sisustuksellisia syötäviä tyttöjen leikkimökkileikkeihin.

MANSIKOITA, JÄÄTELÖPUIKKOJA & JÄÄTELÖTÖTTERÖITÄ 



Nähtäväksi jää tuleekohan leikkimökistä kuitenkin äidin leikkipaikka ;)...

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Across retron kuulumiset

Teksti sisältää mainoslinkin.

Muistatteko vielä ACROSS Retro leikkihaalarin, jonka saimme testattavaksemme aikaisin keväällä? Jos et niin eipä hätää postaus löytyy täältä.  Haalaria on nyt pesty ja pidetty, pidetty ja taas pesty. Välillä kuivatettu ulkona ja välillä taas pyöräytetty kuivausrummussa. Tuloksena on edelleen siisti ja reiätön leikkipuku, jossa värit ovat entisellään niin itse kankaassa kuin resoreissakin. Nepparit ovat paikoillaan ja nekin ovat säilyttäneet värinsä.
Pesunukkaa on kertynyt jonkin verran mutta se johtunee useiden pesukertojen ja kuivausrummun summasta. Mikään kangashan ei kestä ikuisesti.


Anton&Ninan verkkokaupassa on muuten tällä hetkellä alennettuna suurin osa ACROSS retro mallistosta. Mm. juuri tuo leikkihaalari on -50%. Kannattaa piipahtaa kaupassa mikäli nämä söpikset eläimet valloittivat sinunkin sydämesi.

kuvat: anton&nina
P.S. Näin tuulisina päivinä pyykki kuivuu nopeasti ulkona ja vaatteisiin tulee niin raikas tuoksu. I love it.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tuulta ja tuunausta

Tuuli ulvoo nurkissa, ulkona on synkkää ja yhtäkkiä onkin ihan syksyn tuntu. Joko kesä muka meni jo?

Olen pikku hiljaa alkanut etsimään sisustustavaroita stereoiden leikkimökkiin ja laatimaan listaa tarvittavista tavaroista: tuolit, pöytä, säilytyspenkki, lintuhäkki, matto jne. Mutta ensimmäisenä MUST HAVE listalla oli kuitenkin maustehylly.

Sellainen löytyikin sitten yllättävän helposti paikalliselta Facebook kirppikseltä. Hylly saapui tänään meille, kotiinkuljetettuna. Välillä kaupanteko on niin ihanan helppoa.

Karkoittaakseni ajatukset saapuvasta syksystä päätin heti käydä maustehyllyn kimppuun. Sillä se tarvitsi ehdottomasti Rauharentola make overin.



 Vähän maalia, hiomapaperia ja hetki rauhallista aikaa...


Vielä pohdin hankinko hyllyyn jonkin tarran pehmittämään "rouheutta" vai jätänkö sen ihan vaan näin...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

"Prinsessoja ja astronautteja"

Tähän sunnuntaihin on sitten mahtunutkin paljon kaikenlaista. Kävimme juhlistamassa kummipoikani pikkuveljen yksvee synttäreitä ja "tuulettumishuoneen" rakennuskin edistyy kovaa vauhtia. Niin leikkimökkki sai eilen nimen tuulettumishuone, kun eräs ystäväni kommentoi kuvaa keskeneräisestä leikkimökistä sanoen, että ilmanvaihto on ainakin hyvä. Johon totesin, että kyseessä onkin tuulettumishuone.

Lasten synttärijuhliin on mukava pukeutua rennosti casual vaatteisiin. Lapsilla, kun ainakin  tuppaa meno yltymään jossain vaiheessa sellaiseksi, että paljetit lentää. Tai siis lentäisi jos niitä päällä olisi. Stereoiden rento lastenjuhlavaatetus koostui VENDI:n trikoisista ihanan iloisista pallotunikoista ja LINDEX:n vihreistä perusleggareista.


Minimies sai päälleen alennusmyynneistä löytyneet vähän pidemmät shortsit ja lyhythihaisen pikeebodyn (olen ihastunut noihin pienten miesten pikeebodeihin ja niitä löytyykin meiltä liian monta.)



Neiti F valitsi vaatteekseen jokin aika sitten kirpparilta löydetyn pitsimekon  ja valkoiset pitsireunaiset leggarit. Ihanan kevyt kesäinen asu. Toimii! Hiuksiin laitettiin pieni nuttura, joka sai koristeekseen pikkuruisen ruusun.



Itselläni oli päällä aina niin toimivat yksinkertaiset valkoiset pellavahousut ja hiukan normaalia "tyylikkäämpi" roosa pikeepaita.(pellavahousut vaihtuivat juuri ennen lähtöä farkuiksi, pulautusvahingon seurauksena)



Rauhallinen rento tunnelma ja HERKULLISET tarjottavat, mitään muuta ei kunnon juhlilta mielestäni vaaditakaan. Ja sen mittapuun mukaan nämä juhlat olivat täydelliset. Juhlista kotiin viemisiksi saimme vielä ihanat pienet jakkarat leikkimökkiin laitettavaksi. Ihana yllätys.



Lopuksi vielä muutama kuva rakennusprojektin etenemisestä. Kohta päästään sisustus puuhiin.



Mutta nyt, Kauniita unia.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Let's make LEIKKIMÖKKI

Rakas mieheni sai päähänpiston, että stereot tarvitsevat leikkimökin. Yhtä nopeasti kuin ajatus leikkimökistä syntyi, syntyi myös suunnitelma siitä millainen leikkimökin tulisi olla. Koska talomme edustaa modernia rakennustyyliä myös leikkimökistä tulisi ns. normi leikkimökkiä modernimpi versio.

Valmiita leikkimökki elementtejä emme aio ostaa, vaan se tehdään "käsityönä" omaa suunnitelmaa noudatellen. Suunnitelman apuna käytetään kahta valmista leikkimökkimallia:


Leikkimökki Sani ja Kannustalon leikkimökki ovat ulkomuodoltaan lähimpänä meidän pihaan sopivaa leikkimökkimallia



Tämä kivi sai poistua leikkimökin tieltä. Mutta ennen kuin se voitiin siirtää sitä piti hiukan paloitella



Nopeasti syntyi paikka leikkimökille, ja meidän takapiha muuttui työmaa-alueeksi

Vaikka koko projekti on vasta alkumetreillä ja mieheni piirtää leikkimökin piirrustuksia intouduin minä jo tyylilleni uskollisena etsiskelemään inspiraatiokuvia leikkimökkien sisustuksista. Ripaus maalaisromantiikkaa, rustikkia ja ripaus raikasta modernia sisustusta. Mökin sisustus tulee noudattelemaan pitkälti siis oman kotimme "ripaus sitä sun tätä" -tyyliä.
Sisustuksen osalta ajattelin tehdä sellaisen linjavalinnan, että pyrin löytämään kaikki kalusteet ja tavarat käytetyinä. Ja sitä varten pääsen tekemään kirpparilöytöjä ja tuunaamaan sekä kunnostamaan.
Ah, jo pelkkä ajatuskin saa sormeni syyhyämään. Katsotaan mitä kaikkea keksinkään.

Onko teillä leikkimökkiä ja jos on niin millainen?
playhouse interior
kuva: www.pinterest.com
Little girls and big girls dream the same.....sigh
kuva: www.pinterest.com
Kids Photos Playhouses Design Ideas, Pictures, Remodel, and Decor - page 22
kuva: www.pinterest.com

torstai 18. heinäkuuta 2013

Lahjaksi 1-vuotiaalle

Olemme viikonloppuna menossa juhlistamaan kummipoikani pikkuveljen 1-vuotissynttäreitä ja lahjaa miettiessäni intouduin kokoamaan tännekin pienet kollaasit vinkiksi pikkuihmisten lahjoa miettiville.

Jos haluaa pelata varman päälle tai on hiukan epävarma kannattaa varmasti kysäistä vanhemmilta onko jollekin jutulle erityistä tarvetta Itse suosin kuitenkin ns. yllärilahjoja.



Ikiomat astiat/ruokalappu: ovat 1-vuotiaalle jo ajankohtaisia. Reunalliset lautaset ja tukevat mukit toimivat hyvin pienellä vielä harjoittelevalla ruokailijalla.
Lastenkoon vuodevaatteet: eli ns. junnukokoiset joihin usein siirrytään juuri tuon ikäisenä.
Lelut ja kirjat: itse tykkään ostaa kirjoja mutta jos päädyn leluihin yritän aina valita niitä kehittäviä sellaisia kuten esimerkiksi rakennuspalikoita.
Oma reppu tai tossut: Jos päivähoito tulee ajankohtaiseksi, ikioma reppu tai tossut saattaisivat olla mieleinen lahja.
Kylpytakki: mukava yllätys pienelle kylpijälle/saunojalle.

DIY-lahjat: mikäli aikaa ja kekseliäisyyttä löytyy voi lahjan aina tehdä myös itse. Mukava itsetehty lahja on mm. lorupussi, johon voi sitten tehdä lisää lorukortteja tulevina merkkipäivinä tai vaikkapa jouluna.

VINK VINK! 1-vuotiaan onnittelukortin voi päällystää kontaktimuovilla. Silloin pikku sankari  voi tutustua korttiin vaikka hiukan maistelemallakin.
 

Millaiset lahjat teidän perheessä on koettu hyviksi ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävälle? Käytännölliset vai sitten vähemmän käytännölliset lahjat?

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Rauharentola testaa: Silverjungle + alekoodin jatkoaika

Tämä teksti sisältää mainoslinkin.

Posti toi paketillisen Silverjungle vaatteita meille testattavaksi blogiyhteistyön myötä. Jonkun verran Silverjungle vaatteita meidän lasten kaapista jo löytyykin entuudestaan. Alun alkujaan törmäsin näihin vaatteisiin aivan sattumalta lukemani blogin kautta. Ja uskaltauduin tilamaan niitä suosittelujen jälkeen meillekin. Ja olen ollutkin niihin tyytyväinen ja ne ovat mm. säilyttäneet värinsä pesusta toiseen. Erityisesti sukkahousuja suosittelen lämpimästi. Ne ovat mitoitukseltaan melko nafteja, mutta paksut, todella pehmeät ja säilyvät hyvinä kovasta kulutuksestakin huolimatta.

Mikä ihaninta Silverjungle vaatteilla saan puettua perheen pienimmät samanlaiseen tyyliin ja samaan värimaailmaan. Stereoillekin löytyy ihania samanlaisia mutta erillaisia vaatteita, joissa kuosi on sama mutta malli onkin sitten erillainen.

Tässä siis ensimmäiset testattavat minimiehen päällä.


Tähtiteeppari ja pilkkupöksyt olivatkin meille jo entuudestaan tutut sillä stereoiden vaatekaapista löytyy samaa kuosia hiukan eri muodossa. Ihanan yksinkertaiset malliltaan ja oikein mukavat pienimmäisenkin 
    päällä. Teepparissa on napit olkapäillä ja se helpottaa pukemista. Pöksyjen olkaimien kiinnitysmekanismina on helpot nepparit. 
Pesun jälkeen näille täytyy hiukan näyttää silitysrautaa mutta niinhän kunnon kotiäiti tekee kaikille vaatteille vai kuinka ;)?

Onko teillä jo muuten kokeiltu SILVERJUNGLE vaatteita?

P.S. Sain postia Silverjunglelilta, että alekoodin voimassaoloaikaa on jatkettu ja Rauharentolan lukijat saavat -10% lisäalen jo alennetuista (-30%, -40% ja -50%) tuotteista tämän kuun loppuun asti. Eli KOODILLA blogi10 saatte tuon lisäalen tilauksestanne 31.7.2013 asti. Kauppaan pääset tästä tai klikkaamalla kuvaa sivupalkista.



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Asiasta kukkaruukkuun

Koska jostain kumman syystä piha vetää puoleensa tällä hetkellä hurjan paljon enemmän kuin sisätyöt, on unenikin täyttyneet "puutarhaunelmista". Toissa yönä näin unta mustista kukkaruukuista, joihin istutin kukkia. Ja niitähän oli sitten saatava.

Eilen sitten kaivoinkin varaston perukoilta kaikki vanhat eripari kukkaruukkuni ja maalasin ne liitutaulumaalilla mustiksi (osa odottaa vielä maalaamista). Nyt minulla onkin muutama samantyylinen/värinen ruukku odottamassa syksyn istutuksia.




Ja ruukun kylkeen voi raapustaa pienen mietelauseen.



Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää.
- Kiinalainen sanonta

Hyvää alkanutta viikkoa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mattokauppaa ja vähän muutakin

Olohuoneen matto operaatio etenee hitaasti mutta varmasti. Matoksi valikoitunee perinteinen virkattu aura matto, joka on halkaisijaltaan n. 160cm. Joitakin tarjouksia olen sellaisista pyytänyt ja muutaman varteenotettavan tarjouksen olen saanutkin.Vielä hieman mietityttää uskallanko ostaa "tuntemattomalta tekijältä" ja saanko oikeasti rahalleni vastinetta.


Värivaihtoehdoista valkoinen olisi ihanin mutta se on ehdottomasti OUT,  sillä meillä asustaa liian monta sottapyttyä ;). Väri on siis edelleen valitsematta.

Kaipaankin siihen teidän apuanne. Tässä muutama kuva olohuoneestamme. Mitä väriä te ehdottaisitte tähän tilaan?



Meillä muuten juhlistetaan tänään minimiehen 6kk päivää (kyllä vaan, siitä on jo puoli vuotta. Kääk miten nopeasti aika meneekään) ja illalla lähdemme moikkaamaan sankarin kummeja. Kiva päivä tiedossa siis. Pilvistä ja sateesta huolimatta ihanaa päivää sinullekin.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Living and room sisustuskutsuilla

Eilen illalla olin ystäväni järjestämillä LIVING AND ROOM sisustuskutsuilla. Nämä kutsut ja tuotteet olivatkin aivan uusi tuttavuus. Kutsuilla oli esillä paljon kivoja juttuja, ja kuvastoistakin löytyi lisää ihania jutskia sisustukseen .Osa tuotteista oli tässä kohtaa kautta jo loppuunmyyty mutta paljon tuotteita oli vielä jäljellä ja osa niistä löytyi ALE hinnoin. Yleisesti näiden tuotteiden hintataso oli ehkä hiukan keskitasoa korkeampi.

Tässä muutamia henkilökohtaisia lemppareita:


Lopulta päädyin kuitenkin tilaamaan vain tuon puisen pala kalenterin, joka oli juuri sopivasti ale:ssa. Torkkupeitto oli aivan ihana materiaaliltaan mutta kuosi oli mun makuun vähän liian runsaasti kuvioitu. Maltillisemmalla kuvioinnilla tai jopa yksivärisenä sille olisi ehdottomasti löytynyt paikka meiltä.

Product 11
kuvat lainattu www.livingandroom.fi

Ystäväni oli jälleen kerran loihtinut kutsuille AIVAN  ihania syötäviä. Nams! Jo pelkästään niiden vuoksi kutsuille kannatti osallistua. Kaiken kaikkiaan oikein kivat kutsut siis. Näitä vaan lisää. Ehkä intoudun jopa itsekin järjestämään syksymmällä jotkut sisustuskutsut.

Produkt 6
kuva: living and room


Oletko sinä ollut LIVING AND ROOM kutsuilla tai onko tuotteet sinulle muuten tuttuja? Jos ovat, mitä pidät niistä?

Minä jään nyt vaan odottelmaan omaa pakettiani, jonka pitäisi saapua parin viikon sisällä.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesän pakollinen - Korkeasaari

Kesän "pakollisiin" vierailukohteisiin kuuluu Korkeasaari, jossa on ehdottomasti käytävä joka kesä. Tänään siis suuntasimme sinne.

Korkeasaaren pysäköintipaikka Mustikkamaalla on tänä vuonna maksullinen ja hiekkakentällä pysäköimisestä saa pulittaa 5 eur:a. Rannan puoleinen asfalttiparkkipaikka on ilmainen ja siellä olikin vielä hyvin tilaa hiukan ennen Korkeasaaren avautumista.

Päivän ensimmäisinä asiakkaina suuntasimme kohti Korkeasaarta tasan klo.10. Ilma ei ollut vielä liian kuuma, eläimet olivat näkyvissä ja ihmisiä oli vain kourallinen.



Kissalaaksossakin tavattiin leopardia lukuunottamatta kaikki asukkaat jopa verrattain hereillä vaikka ei ollut ruokailun aikakaan.




Vaikka Korkeasaaresta löytyykin runsaasti kahviloita ja ravintoloita päätimme että helpompi on ottaa mukaan omat eväät. Omien eväiden syöntiin onkin varattu monta paikkaa pitkin saarta mutta ehdottomasti  parhaimpia paikkoja  ovat rannan tuntumassa (karhulinnan läheisyydessä) olevat katokset, joista voi syödessään ihastella kaunista merimaisemaa.

Meri on ihana elementti. Sitä on mukava katsella sekä sen vierellä on ihanan vilpoinen ja raikas olla. Lisäksi sillä on ainakin minuun kovin rauhoittava vaikutus.




Myös wc:itä löytyy runsaasti eikä niihin ollut ainakaan aamupäivän aikana jonoa. Niiden puhtaudesta tulee kuitenkin muutama miinuspiste. Pottaikäisten kanssa liikuttaessa myös ne tuli katsastettua. Ja vaikka niitä joka wc:stä löytyikin oli ne aika yököttävässä kunnossa. Eli vaikka niitä oli eipä niitä tullut käytettyä.

Korkeasaari on osoite jossa voi helposti viettää koko päivän. Sellaista ajankohtaa ei olekaan jolloin kaikki eläimet olisivat virkeänä ja esillä. Mielummin kannattaa valita vähän viileämpi päivä sekä tähdätä eläinten ruokinta-aikoina häkkien läheisyyteen. Ja jos vaan  jaksaa niin kannattaa  kiertää piilossa olleet eläimet myöhemmin uudestaan.



Korkeasaari oli meidän osaltamme nähty ja eväät syöty juuri sopivasti silloin, kun se alkoi täyttyä ihmisistä ja kuhina alkoi olla melkoista.

Nyt jaloissa tuntuu, että on käyty... ensi vuonna sitten taas uudestaan.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Ultimate tahratesti - kohti puhtaampaa pyykkiä

Tahrat ovat kiinteä osa lapsiperheen elämää, mutta toisinaan ne saavat meidät turhautumaan ja sarvet kasvamaan päähän. Pinttyneet kahvitahrat pöytäliinassa, vaikeasti poistettavat ruohotahrat, rasva, värikynät, ruoka- ja kuratahrat lasten vaatteissa tai ruma tahrahirviö vaaleassa sohvassa...

Uuden buzzador kampanjan myötä pääsemme testamaan, kuinka Vanish tuotteet pärjäävät tahranpoistotestissä ja miltä  tekstiilit sen jälkeen näyttävätkään. Tämä on siis ULTIMATE TAHRATESTI. Ja sinä et halua missata tuloksia. 

Ja jos jollekin Buzzador on vielä ihan uusi juttu niin lyhyesti sanottuna: Buzzador on yritys, joka etsii testaajia erilaisille tuotteille. Buzzaajaksi voi ryhtyä kuka tahansa. Useimmiten buzzattavat tuotteet ovat ilmaisia ja sinun tulee sekä testata niitä itse, että jakaa ja kertoa niistä ystäville. Hauskaa puuhaa, kannattaa EHDOTTOMASTI liittyä. 

 

Nti F on jo kyllin iso ja sai liittyä mukaan tahranpoistotiimiin. Yhdessä sotkimme toiseen kangastilkkuun kahvia ja toiseen huulipunaa. Ja, jotta saimme vielä kokeilla  uutta esikäsittelyä helpottavaa annostelumittaa (alapinnassa uria, jotka helpottavat tahrojen poishankaamista) sotkimme oliiviöljyä vielä yhteen tilkkuun.

Ennen:



"Tahrataulukosta" löytyy yleisimmät tahrat, niiden käsittelyohjeet ja se auttaa sopivimman tahranpoistoaineen valinnassa.


Jälkeen:

Tahrat esikäsittelyn ja 40 asteen pesuohjelman jälkeen
Kahvi- ja huulipunatahrat lähtivät esikäsittelyn ja 40 asteen pesun jälkeen kokonaan. Oliiviöljystä jäi samaisten vaiheiden jälkeen jäljelle rasvajälki.


Millaisia tahranpoisto kokemuksia sinulla on? Mitkä ovat tahrat ovat olleet erityisen hankalia? Oletko kokeillut Vanish tuoteperheen tuotteita?

#vanishtesti #vanishoxiaction.