Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2014

DIY tyynynpäälliset

Loppuviikosta mietin kuumeisesti mistä kummasta saisin kaksi 40x40 tyynynpäällistä sohvamme pienille tyynyille ASAP. Aikanani asiaa pohdittuani muistin kodinhoitohuoneen kaapissa olevan kassilisen kierrätyskankaita, joita olin jokin aika saanut eräältä mukavalta naishenkilöltä. Joukossa oli myös mustaa kangasta ilmeisesti vanhat verhot, jotka odottivat pääsevänsä kassin pohjalta kiinni uuteen elämään. Se kangas sopikin tähän projektiin loistavasti.

Tuumasta toimeen siis. Ompelukone esiin ja laulamaan.  Ja pian olikin muutama (karvalakkiversio) tyynynpäällinen valmiina, ihan vaan perus kirjekuoriohjeella.



Mitä mieltä muuten olette tästä mustavalkoisten tyynyjen kirjosta olohuoneen sohvalla? Musta ne jotenkin täydentävät toinen toisiaan.

Sunnuntai aamuna kukonlaulun aikaan kaivoin ompelukoneen uudelleen esille ja tein pyynnöstä muutaman tyynynpäällisen vielä ystävällenikin.


Pehmeää viikonalkua & Loppiaista.

P.S. Vielä muutama päivä aikaa osallistua AurinkoOtuksen kanssa yhteistyössä järjestettyyn arvontaan. Arvontaan pääset klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Postia pohjoisesta - virkatut kukat

"Blogisiskoni", mammaystäväni Heidi Talomme maalla blogista on taitava käsistään ja tekee aivan ihastuttavia käsitöitä. Ihanien käsitöiden lisäksi Heidillä on äärimmäisen tarkka sisustussilmä. Kaunis koti täynnä kauniita huolella mietittyjä yksityiskohtia.

Tilasin Heidiltä jokin aika sitten virkatut verhotampit, joihin ihastuin heti ensinäkemältä ja jotka mielestäni sopivat hyvin myös meille vaikka romanttisen sisustuksen aikakausi onkin meillä päättynyt. Pieni ripaus romantiikkaa ei ole koskaan pahaksi sisustuksessakaan.

Eilen postipoika sitten toikin postia pohjoisesta. Saapa nähdä kuinka kauan nämä pohjoisen kukat pysyvät paikoillaan ;)
























On ne vaan aika suloiset, eikös?

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

DIY farkkukori vol.1

Kaappiin kertyneistä kierrätysfarkuista teki mieli välillä ommella vähän muutakin kuin vaan tossuja. Eilen sitten kaivoin ompelukoneen esille, etsin ohjeen ja sain muutaman korin valmiiksi ja luultavasti niitä tulee vielä lisää. Muutamasta stiplusta huolimatta mukavaa hommaa. Mähän en siis missään nimessä ole mikään käsityöihminen, ennemmin sellainen maanantaiompelija.

Tekijänsä näköinen ei siis läheskään täydellinen



Tätä voi käyttää myös vaikkapa lankakorina ja taskuihin voi vaikka sujauttaa puikot, virkkuukoukut ja sakset.



Tästä tuli kiva vaikka itse sanonkin. Tykkäätkö?

Keskiviikkoa & jouluista mieltä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

DIY Jalat taskuihin

Rakastuin tähän ideaan ensi silmäyksellä ja päätin itsekin kokeilla. Itse asiassa rakastuin ideaan niin paljon, että nyt luokseni on tulossa iso kasa käytöstä poistettuja farkkuja joiden taskut pääsevät jatkamaan elämäänsä tossuina. Rauharentola -tossut ovat syntyneet. Ja tossuja tulee kohta ihan sarjatuotantona. Tulisiko näistä SE juttu ;)?





Tämä viikonloppu on siis täytetty ompelulla, ja muulla yllättävällä. Elämä se vaan on yllätyksiä täynnä vai kuinka? Tai sitten olen vaan tulossa vanhaksi ;).
Yllätyksellistä loppuviikkoa juuri sulle!

maanantai 30. syyskuuta 2013

Lastenhuoneen lippuviirit

Olen jo pidemmän aikaa himoinnut  saada lippuviirinauhan lastenhuoneen seinälle, ja itseasiassa ajattelin sellaista myös Olo-onnelaan. Mutta huoneiden vaihdon jälkeen avautuikin lippuviirille  aivan uusi paikka täytettäväkseen, nimittäin koristamaan nykyisen lastenhuoneen DIY valkoista valelaskosverhoa. Sitten alkoikin sopivan viirin metsästys. 

Ehdin tutkailla  viirivalikoimia jo jonkin aikaa netissä ja kartoittaa mahdollisuuksia myös teetetyistä lippuviireistä.  Mutkien kautta päädyin tilaamaan viirit (kyllä halusinkin niitä kaksi :) ) mittatilauksena paikalliselta kädentaiturilta. Mami ompeli meille kaksi lippuviiriä, stereoille vaaleanpunaisen tietenkin ja minimiehelle vaaleansinisävyisen.



Ja nyt ne ovat vihdoin täällä. 






 Aika söpöt eikö totta?

torstai 12. syyskuuta 2013

Käsityöhaaste



Minttu jo ehtikin malttamattomana minua muistuttamaan tästä postauksesta mutta se oli ihan tarkoituksella valmiiksi kirjoitettu ja ajoitettu tälle päivälle. 

Eli tartuinpa sitten tässä eräänä päivänä Mintun mietteet blogin Mintun käsityöhaasteeseen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan menee näin: Kolme ensimmäistä henkilöä, jotka lähtevät haasteeseen mukaan, saavat minulta postitse jotain kivaa omin käsin tehtyä 12 kuukauden kuluessa.Ilmoittautuminen tapahtuu tähän postaukseen kommentoimalla. Osoitteen voi ilmoittaa minulle vaikka sähköpostitse.





Haasteen on jujuna se, että näiden kolmen ilmoittautuneen tulee myös jatkaa haastetta omassa blogissaan. Mutta koska minä en halua rajata pois blogittomia lukijoitani, muutan haastetta hieman. Eli haasteen voi myös jakaa esimerkiksi Facebookissa eteenpäin samalla tavalla. 


Toivottavasti joukostanne löytyy innokkaita haasteen vastaanottajia. Ihan jännittyneenä täällä odotan, kuka teistä uskaltaa haasteeseen tarttua ;). Vielä en ole yhtään miettinyt mitä teen, mutta enköhän jotain kivaa 
 keksi.


Ehkäpä jotain näistä, tai sitten aivan muuta...

Mukavaa torstaita. Ja niin, muistakaahan käydä osallistumassa Minun Reima äänestykseen mikäli ette ole siihen vielä osallistuneet. Sivupalkista klikkaamalla pääset helposti äänestyssivulle. Ja iso kiitos jo etukäteen mikäli annat äänesi Rauharentolan kollaasille.

perjantai 2. elokuuta 2013

Panneau en bois

"Kierrellessäni" facebook kirppiksiä löysin nämä ilmeisesti kuvansiirtotekniikalla vanhaan lautaan tehdyt sisustuskyltit Rustiikkia ja romantiikkaa -kirppikseltä. Pikainen viesti myyjälle ja selvisi,että hän tekee kylttejä myös tilauksesta haluamallani tekstillä.



Koska ne sopisivat rouhean tyylinsä ansiosta varsin hyvin leikkimökkiin niin etsin muutaman tekstin, jotka kuvaisivat mahdollisimman hyvin leikkimökin luonnetta. Mallit löytyivät täältä. Kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa jos pitää näiden ranskankielisten tektien tyylistä.



Näiden kylttien tekijän valikoimaan kuuluu pienet sisustustikkaat. Varsin ihania nekin.


Mikäli kiinnostuit näistä kylteistä tai tikkaista laitahan meiliä Rauharentolan osoitteeseen, rauharentola2012@gmail.com.



torstai 23. toukokuuta 2013

Ei ihan yhden illan juttu

mutta ehkä jo parissa illassa tulee valmista. Löysin nimittäin laatikon pohjalta muutaman kerän luonnonvalkoista pehmeää vauvalankaa. Ja päätin neuloa niistä tyynynpäällisen.



Kaikista aloittamistani neulonta- ja virkkausprojekteista (niitä ei ole monta ja kaikki ovat olleet varsin yksinkertaisia) tämä taitaa olla kaikista koukuttavin. Olen tehnyt tyynynpäällistä nyt jo hieman yli puolen välin ja  neulominen on todella helppoa ja editymisen näkee nopeasti.  Sopii siis oikein hyvin kaltaiselleni  hätähousulle. Puikoista on vaikea päästää irti.

Tässä vielä helppo ohje 40x40 cm tyynynpäällisen tekoon:

(tarvitset puikot kokoa 6 ja 2 lankakerää) teen tätä tuplalangalla, jotta neuloksesta tulee jämäkämpää

- luo 55 silmukkaa ja neulo aina oikein neulosta
- neulo n. 80 cm yhteen pötköön ja ompele/virkkaa sisäreunat yhteen
- jätä sisätyynyn mentävä reikä yhteen reunaan ja viimeistele aukko 
- koristele vaikka napein



Tästä innostuneena taidankin seuraavaksi tehdä ne kauan himoitsemani tyynynpäälliset ontelokuteesta. 

Muistakaahan käydä osallistumassa SOAP FACTORYN tuotepaketin arvontaan. Arvontaan pääset kätevästi sivupalkin arvontakuvaa klikkaamalla. 

Huomenna meillä muuten NOSH kutsuillaan...