Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pinaattinen vuohenjuustobroileri

Kuka muu veti Pääsiäisen aikaan kauheat ruokaöverit? Tänä aamuna tuhosin vielä viimeiset pashan rippeet vaikka vain eiliseen iltaan asti olin antanut itselleni luvan herkutella. Noh, nyt palataan takaisin ruotuun muutamaksi päiväksi ennen Vappua ja munkkeja.

Mutta silläkin uhalla, että teillä kärsitään samanmoisten ruokaövereiden jälkimainingeista teen vielä tämän yhden ruoka-aiheisen postauksen. Tämän ohjeen voi säästää vaikka Juhannuksen menuun jos tuntuu siltä, että sitä ennen mennään kevyemmällä linjalla.

Tässä siis melkoisen herkullinen broisku resepti olkaa hyvä.


broilerin ohuita fileeleikkeitä 
n. 1/2 tl suolaa 
mustapippuria  

1/2 dl pinjansiemeniä
2 tl hunajaa
1-2 rkl öljyä
200g vuohenjuustoa

Pinaattimuhennos

2 ps (à 150 g)hienonnettua pinaattia (pakaste)
2 rkl voita
1 dl kevytkermaa 
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
  suolaa
  mustapippuria 
 
Tarkemmat valmistusohjeet löytyvät täältä.  
 
 
Nyt pihalle nauttimaan auringosta. 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Tumma lammaspata & hedelmäinen ohratto

Lankalauantaita.
Ihana aurinkoinen päivä kuluu pihaa möyhentäen ja grilliä puhdistaen mutta päätinpä tässä välissä tulla jakamaan teille meidän eilisen herkku illallisen reseptin tai oikeammin reseptit. Oma henkilökohtainen kokkini nimittäin loihti meille eilen aivan mahtavan lammasillallisen. Tummaa lammaspataa Sami Garamin reseptiä hiukan soveltaen. Lammaspadan lisukkeeksi hedelmäistä ohrattoa, hiukan soveltaen sitäkin.

Punaviinissä kunnolla hautunut lammas, oih se oli viedä kielen mennessään. Ja itse asiassa tänään se maistui vielä paremmalta mikäli se ylipäätään on mahdollista. Alkuperäiset ohjeet löytyvät täältä ja täältä.



Nyt oikein mukavaa lauantai iltapäivää & iltaa. Piha kutsuu jälleen...

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Brunssi kevään kunniaksi

Loppuviikoksi on luvattu aivan uskomatonta säätä, joten kunnon ulkona tarjoiltu brunssi kuulostaa mahtavalta idealta. Brunssihan on myöhäisen aamiaisen ja aikaisen lounaan yhdistelmä (engl. brunch = breakfast + lunch). Koska koko perhe on vapaalla ei aamupalan nauttimisella ole kiirettä. Brunssi sopii siis loistavasti lomapäivien rauhahaisaan ohjelmaan. 

Perinteisellä brunssilla tarjotaan erilaisia suolaisia ja makeita tarjoiltavia, tuoremehuja, hyviä kahveja/teetä. Luulenpa, että meidänkin brunssi tulee koostumaan näistä perinteisistä elementeistä hiukan Pääsiäisen herkuilla maustettuna. Hiukan inspiraatiota brunssin tarjoiluista hain mistäs muualtakaan kuin Pinterestistä. Oih jo pelkkien kuvien katseleminen saa veden kielelle ja hymyn huulille.


kuvat: Pinterest


Mä olen niin odottanut tätä, kevättä & aurinkoa.
 Entäpä sinä, saako kevät sinut aivan eri tavalla eloon?

P.S. Vielä tämä päivä aikaa osallistua Konglomerat arvontaan. Arvontaan pääset kätevästi klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Linssikeitto

Yksinkertainen resepti mutta niin hyvä keitto. Linssikeittoa olkaa hyvät.


Linssikeitto

2 rkl voita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
ripaus chilimaustetta
2-3 tl suolaa
2 prk valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
1,1 l vettä
3 dl punaisia linssejä kuivana
2 dl kermaa

 Huuhdo linssit siivilässä kylmällä vedellä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja laita ne mausteiden sekä voin kanssa kattilaan. Kuullota kevyesti. Lisää vesi ja tomaattimurska. Anna kiehua muutama minuutti ja lisää linssit. Kun keitto on kiehunut 30 min, lisää kerma. Keitä vielä noin 5-10 min.



perjantai 21. maaliskuuta 2014

BPP-keitto

Sain ystävältäni aivan mahtavan sosekeitto inspiraation. Iso kiitos Tiina. Olin totaalisesti unohtanut sosekeitot, vaikka ne ovatkin kaikessa soseudessaan mitä ihanampia.


Nopeasti kauppalistan laadinnan hetkellä syntyi idea bpp-keitosta. Ei mitään suurta ja ihmeellistä. Bataattia, parsakaalia ja poro Koskenlaskija sulatejuustoa. Siinä siis tämän keiton raaka-aineet kaikessa yksinkertaisuudessaan. Keiton voi sitten maustaa oman maun mukaan. Minä taisin heittää kattilaan suolan lisäksi valkosipulia ja pippurisekoitusta.



Keitellään, soseutaan & laitetaan juusto sekaan ja annetaan kiehahtaa. 
 Ah jo pelkkä tuoksukin huumaa. Mutta nälkä lähtee jos sitä laittaa vähän myös suuhunsa.

Ihanaa perjantai päivää!

perjantai 31. tammikuuta 2014

VALKOINEN suklaajuoma



Tämä jos mikä on mahtava talvi-iltojen hemmotteluherkku. Mikä onkaan ihanampaa kuin käpertyä viltin kanssa sohvan nurkkaan lämpimän juoman kera. Ja jos sohvannurkasta nappaa vielä oman kultansa kainaloonsa, on herkutteluhetki täydellinen. Mutta tämä sopii yhtä hyvin myös pienemmilekin herkkusuille vaikka reippaan talviulkoilun jälkeen. Resepti on jälleen kerran melko yksinkertainen ja onnistuu lähes takuuvarmasti.


 Valkoinen suklaajuoma

1 dl vettä
125 g valkoista suklaata
3 rkl raastettua appelsiininkuorta
6 dl maitoa
kermavaahtoa
kanelia

Keitä vesi kattilassa. Paloittele suklaa ja sulata se vedessä. Lisää appelsiininkuori sekä maito ja kiehuta.
Koristele kermavaahdolla ja kanelilla & nauti.





Kaikista suklaista valkoinen vaan on ja pysyy ehdottomana suosikkinani. Eilen sain maistaa me&i kutsuilla melko erikoisen näköistä valkosuklaa mudcake:iä, joka erikoisesta ulkonäöstä huolimatta maistui silti lähes taivaalliselle. It's not all about the looks.

Ihanaa & valkoista viikonloppua!

torstai 5. joulukuuta 2013

Kotikutsujen tarjottavat & inspiskuvia Itsenäisyyspäivä menua varten

Jos Itsenäisyyspäivän menu on vielä vaiheessa niin tässäpä muutamia vinkkejä, jotka sopivat myös Itsenäisyyspäivän tarjottaviksi.
Lauantaisilla Tupperwarekutsuilla oli tarjottavana Toscakakkua, Salamiruusuja & Vuohenjuustomoussepatonkeja.


Vuohenjuustomoussepatongit

esipaistettua patonkia
oliiviöljyä
2 pkt tuorevuohenjuustoa
1 prk kuohukermaa
kirsikkatomaattia
basilikaa

Viipaloi patonki ja sivele pintaan oliiviöljyä ja kuivattua basilikaa. Paista 225 asteessa kullankeltaisiksi.
Vaahdota kerma ja vatkaa siihen tuorevuohenjuusto. Mausta tarvittaessa ripauksella suolaa ja haluamillasi mausteilla. Koristele kirsikkatomaatin puolikkaalla ja basilikan lehdellä.

Makoisaa pidennettyä viikonloppua.

torstai 28. marraskuuta 2013

Pizza pinzpiraatio

Koska viikkosiivous on tällä viikolla hypähtänyt perjantaista torstaillle, tarjoilen teille ajoitettuna pizza inspiraatioksi seuraavan reseptin, jota voitte sitten vaikka heti huomenna kokeilla.
Tämä resepti on gluteeniton ja maidoton mutta maistuu myös meille ihan taviksille.

Frutti di Rauharentola

Pohja:
2,5 dl vettä
25g kuivahiivaa
2 rkl öljyä
5 dl Semper hieno jauhoseosta

Täytteeksi:
tomaattimurskaa maustettuna tai ilman
ilmakuivattua kinkkua
tomaatteja
punasipulia
kalamata oliiveja
rucolaa
vuohenmaitojuustoa

200c 25 min.

***


 Vietetäänkö teillä muuten koskaan pizza perjantaita? Ja kuuluuko siihen itsetehty vai ostettu pizza?
          
   Herkullista loppu viikkoa!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Colaporsas

Voiko olla mitään parempaa kuin uunissa niin pitkään kypsytettyä porsaanlihaa, joka murenee jo pelkästään haarukan näkemisestä.Tämä on yksi minun ehdottomista suosikeistani ja tähän ruokaan kelpaa hyvin porsaan halvemmat osat, kuten lapa tai kinkku. Itse käytän siihen lapaa silloin kun sitä kaupasta sattuu samaan.
Valmistumiseen tulee varata  riittävästi aikaa, sillä siihen kuluu useita tunteja. Esivalmistelut hoituu onneksi kuitenkin korkeintaan 15 minuuttissa mutta se kypsyminen onkin sitten aivan toista luokkaa.

Colaporsas

Yksi porsaan lapa, noin 1.5kg – 2kg
1 lihaliemikuutio
1 rkl öliiviöljyä
Neljä valkosipulin kynttä
3 dl kolajuomaa
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl ketsuppia
Chilimaustetta

Tee lihaliemikuutiosta ja öljystä tahna ja hiero se lapaan molemmin puolin. Murskaa valkosipulin kynnet veitsen terällä ja työntele lihaan sinne tänne. Aseta possunlapa kannelliseen uunivuokaan tai pataan (kannettomaan vuokaan jonka sitten peität foliolla). Sekoita noin 3 dl kolajuomaa, soijakastike ja ketsuppi ja chilimauste maun mukaan. Kaada seos porsaanlihan päälle. Pane kansi lihan päälle ja laita uuniin (150 astetta).

Anna hautua rauhassa viisi-kuusi tai jopa seitsemän tuntia riippuen lihan koosta. Ota liha uunista ja laita se lepäämään erilliseen astiaan. Anna padassa olevan liemen seistä ja viilentyä hetki ja kuori enimmät rasvat pois pinnalta. Anna lihan levätä 15- 20 minuuttia, jonka jälkeen revi liha haarukalla palasiksi. Kaada loppu liemi revityn possun lihan päälle ja sekoita. Tarjoile vaikkapa keitettyjen perunoiden kanssa.


Vinkki! Korvaa colajuoma glögillä ja saat maistuvan pikkujouluherkun.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Sor sor sormiruokaa

Minimies treenaa ahkerasti uusinta taitoaan, pinsettiotetta. Se ei  vielä onnistu  100%:sesti. Mutta sitä treenataan  varsinkin ruokapöydässä. Treenausvälineeksi meille ostettiin Talk-Muruja. Ne ovat meidän ykkössuosikki siihen hommaan ja muutenkin mukavaa naposteltavaa.

talkmuru
kuva: Taivalkosken mylly


Jalasjärveläinen Taivalkosken Mylly valmistaa murot kotimaisesta viljasta (kaura, ohra ja ruis), ne ovat vähäsuolaisia ja vähärasvaisia sekä lisä- ja säilöntäaineettomia. Makeuttamattomat TalkMurut uppoavat minimiehen suuhun ihan humpsis vaan ensin maltillisesti pinsettiotteella ja lopuksi koko kourallinen kerrallaan. Murot "sulavat" nopeasti pehmeiksi, joten kolmella alahampaalla pärjää loistavasti.


 Ja mikä parasta harjoittelua voi jatkaa pitkin päivää, sillä yllätyksiä löytyy aina pöydän alta.


P.S. Tämä ei ollut maksettu mainos :)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Made with love: Lapin RILLA wraps

Mies ja keittiö...



Lapin rilla wraps

Lapin rilloja
 aurinkokuivatut tomaatit tuorejuustoa
miniluumutomaatteja
mozzarellapallo
tuoretta basilikaa


Ja ei voi muuta kuin rakastaa...ihanaa lauantai iltaa teille ihanat.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lazy like Sunday afternoon

Sunnuntai iltapäivä kului laiskotellen ja ruokakin oli sen mukaista. Leipäjuustosalaatin kaveriksi valmistui nopeasti Oliivi-leseleipä, jonka ohje löytyi Elovena vehnälese purkin kyljestä. Ihanaa ja kuidukasta leipää. Suosittelen kokeilemaan ja vatsa kiittää.


Oliivi-leseleipä 

3dl vettä
1tl suolaa
2dl vehnäleseitä
1ps kuivahiivaa
5-6dl vehnäjauhoja
1/2dl rypsi- tai oliiviöljyä
Pinnalle:
mustia oliiveja
fetajuustokuutioita
Voiteluun:
1/2dl rypsi- tai oliiviöljyä
2tl kuivattua rosmariinia

Pellille levittelyn jälkeen taikinan on hyvä antaa kohota ainakin 30min lämpöisessä paikassa liinan alla. Kohonneeseen leipään on sitten helppo painella oliivit ja fetajuustokuutiot.
Leipää paistetaan 225 asteisessa uunissa 15-20 min. Ja lämmin leipä voidellaan lopuksi rosmariinilla maustetulla öljyllä.


Vastapaistettu itsetehty leipä on vaan niin hyvää...



sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Minced meat and potato together in the same box

Aikaisemmin tällä viikolla niin rakas verstaistukiryhmäni  = ryhmä tammikuisten äitejä lapsineen  kokoontui jälleen meille "kuukautisten" merkeissä. Tällä kertaa mukavan yhdessäolon ja herkuttelun lisäksi ohjelmassa oli Miikkariesittely.

Koska osa näistä ihanista naisista lapsineen tuli paikalle pidemmänkin matkan takaa toivomuksena oli, että tarjolla olisi ihan oikeaa ruokaakin kaikkien herkkujen lisäksi. Kaikkien allergiat huomioiden Rauharentolan keittiössä valmistui varsinaista perusruokien perusruokaa jauhelihaperunalaatikkoa seuraavalla ohjeella:

n.1 kg perunoita
2 sipulia
600g jauhelihaa
1 l vettä
2 Knorr lihaliemikuutiota
mausteita oman maun mukaan: paprikajauhetta, grillimaustetta, pippuria, valkosipulijauhetta
 

  1. Kuori perunat ja laita ne kylmään veteen.
  2. Kuori ja silppua sipulit pieneksi ja paista ne tilkassa ruokaöljyä läpikuultavaksi. Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta jaheliha-sipuliseos.
  3. Viipaloin peruna ohuiksi siivuiksi ja lado vuokaan kerroksittain perunoita ja jauhelihaa. Laita päällimmäiseksi perunat.
  4. Lisää paistinpannuun vesi ja kuumenna, lisää lihaliemikuutiot ja anna ne sulaa kuumaan veteen. Lisää neste vuokaan.
  5. Laita pata 200 asteiseen uuniin ja anna hautua n. 1 tunnin ajan. Laske lämpötilaa hiukan ja jatka hauduttamista vielä 30min-1h. Tarkista välillä nesteen määrä ja painele perunoita hiukan kauhalla.


Tämän tarjoilin sitten yhdessä porkkana-ananasraasteen kanssa.  Kiva ja yksinkertainen makujen yhdistelmä. Tämä ruoka sopii helppoutensa vuoksi hyvin myös "maanantai kokkien" reseptivihkoon.

Maukasta sunnuntai huomenta toivotellen. Mitä teillä muuten tänään syödään?

perjantai 27. syyskuuta 2013

Arjen luksusta: Täytetty leipä

Viikonloppun kynnyksellä on ihana hieman herkutella ja mikä onkaan ihanampaa kuin tuore vastapaistettu leipä. Tässä on niihin hetkiin sopiva täytetyn leivän ohje, jonka jokainen voi täyttää oman makunsa mukaan. Juuri tämä ,on kuitenkin minun ehdoton suosikkini.

Taikina:
15 g tuoretta hiivaa
 3 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
2,5 dl sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja


Täyte:
mozzarellajuustoa
fetajuustoa
kivettömiä vihreitä oliiveja
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Päälle seesaminsiemeniä


Murenna hiiva taikinakulhoon ja liuota se haaleaan veteen. Lisää oliiviöljy, hunaja ja suola. Sekoita joukkoon ensin sämpyläjauhot ja tämän jälkeen pienissä erissä vehnäjauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. 
Painele taikina noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Älä kauli tai vaivaa taikinaa, ettei leivästä tule sitkeää. Taikinan pitää siis olla ilmavaa. 
Murenna fetajuusto ja viipaloi mozzarellajuusto ja levitä juustonpalat taikinan päälle. Pirskota pinnalle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Lisää loput täytteet ja kääri rullalle. Nosta rulla leivinpaperin päälle, ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja anna leivän kohota liinan alla vielä 30 minuuttia ennen paistamista. Rullan voi halutessaan kääntää hiukan hevosenkengän muotoon.

Kun leipä on kohonnut liinan alla ja on paistovalmis, tee leivän pintaan muutamia viiltoja (näin leipä ei halkeile), ripottele päälle seesaminsieminiä ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes leipä on kauniin kullanruskea.

 Makoisaa perjantaita.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Vuohenjuusto-viikunasalaatti

Kun kylään tulee vain aikuisia vieraita on kiva tehdä tarjottavaakin hiukan aikuisempaan makuun. Ystävältäni  varastettu salaattiresepti muuntui hiukan matkan varrella, kun tein tänään salaattia hyvälle ystävälleni ja hänen miehelleen. Toimiva kokonaisuus miehiseenkin makuun.

Vuohenjuusto- viikunasalaatti



































Jääsalaattia
Kurkkua
Pehmeitä kuivattuja viikunoita
Vuohenjuustoa
Serranokinkkua

Tarjoile Balsamicokastikkeen ja täysjyvä patongin kanssa.

Teräksinen Aalto kulho sopii loistavasti juuri salaatin tarjoiluun













Mmmm tämä on yksi uusista salaattisuosikeistani.
Kepeää lauantai iltaa riippumatta siitä miten ikinä iltaasi vietätkään.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kutsuja & kaalilaatikkoa

Kauden ensimmäiset Pomp De Lux kutsut korkattu ystäväni luona ja vielä myöhemmin tällä viikolla sitten toiset samanmoiset toisen ystävän luona. Saanpahan siis makustella kunnolla ennenkuin päätän mitä meille tulee vai tuleeko mitään.

Kaikkea Pompin tyyliin uskollista löytyy kyllä tästäkin syysmallistosta, väreinä sitä tuttua ja turvallista niin ihanaa vaaleanpunaista mutta nyt myös viininpunaista, jäänsinistä ja currya. Rohkeita värejä hempeiden kaveriksi, tykkään. Poikien väreinä viininpunaista, currya ja tummansinistä.

Ainoa ongelma, johon törmäsin oli se, että moni vaate jonka olisin nähnyt stereoiden päällä oli pikkutyttöjen mallistosta, joka siis päättyy kokoon 98cm ja meidän isoille pikkutytöille siis auttamattomasti liian pieniä. Isojen tyttöjen mallit olivat sitten taas malliltaan jo selkeästi isommille tytöille. Onneksi myös niitä vaatteita löytyi jonkun verran, jotka löytyvät molemmista kokoluokista. Onko, joku muu törmännyt tähän samaan "ongelmaan"?

Tässä kuitenkin muutamat lempparit tämän syksyn mallistosta.


kuvat: Pomp De Lux

 Sillä aikaa, kun minä kutsuilin kotiuunnissa valmistui ah niin herkkua, nimittäin kaalilaatikkoa. Tätä reseptiä ehdittiinkin jo toivoa niin tässäpä tulee. Kaalilaatikko on yksi niistä ruoista, jonka valmistan aina ihan ilman reseptiä. Tämä resepti on siis täysin viitteellinen.

Rauharentolan kaalilaatikko

1 1/2 dl puuroriisiä 1/2 tl suolaa 4 dl vettä 2-3 lihaliemikuutiota 1 kg keräkaalia 800 g jauhelihaa 1 kpl sipulia  1 tl suolaa 1/4 tl pippurisekoitusta  reilusti siirappia 4 dl lihalientä loraus kuohukermaa


Keitä riisi (1 1/2dl) suolalla maustetussa vedessä (4dl), kunnes neste on imeytynyt riiseihin.
Kuori ja hienonna sipuli, leikkaa kaali suikaleiksi.
Keitä kaalia lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä (vettä niin, että kaalit peittyvät) kunnes se on hieman pehmentynyt. (säästä osa liemestä)
Paista jauheliha ja sipuli paistokasarissa kypsäksi. Mausta.(maustamiseen käytän usein 1 lihaliemikuution)
Sekoita keskenään riisi, jauheliha ja kaalit. Mausta siirapilla. Levitä seos uunivuokaan. Kaada päälle lihaliemi (kaalin keitinliemi), ja loraus kermaa. Paista 175-asteisessa uunissa noin 1 1/2 tuntia. Jos pinta tummuu liikaa paiston aikana, peitä laatikko alumiinifoliolla.

Tarjoa kaalilaatikko puolukkahillon kera.

Kaalilaatikkohan on parhaimmillaan valmistuksesta seuraavana päivänä. Joten meillä herkuttelu jatkuu tänäänkin.

Mukavaa alkanutta viikkoa. Ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille.


maanantai 26. elokuuta 2013

Nuudelikeittoa ja perunarieskoja & ajatuksen pätkiä

Koska viikonloppu meni enemmän tai vähemmän flunssan merkeissä, sunnuntain päivälliseksi valmistui Tom Yum maustettua kinkku-nuudelikeittoa. Keiton kaveriksi leivon erittäin nopeat ja herkulliset perunarieskat. Hyvä keitto ja ihanan lämmin rieska. Kyllä sillä luulisi flunssan saavan kyytiä.

PERUNARIESKAT

3dl peunamuussia (jauhemuussikin käy oikein hyvin)
2-3dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
1 kananmuna

Laita uuni lämpenemään 275°.
Vaivaa kylmään perunamuusiin suola, munat ja jauhot. Vaivaa vain sen verran että taikina tuntuu sopivan pehmeältä levitettäväksi, älä tee sitkoa.
Levitä pellille ja pistele haarukalla, paista uunin keskiosassa n. 8 min. kunnes pintaan on ilmestynyt tummia laikkuja.



Sunnuntai illalla heitin ilmoille ajatuksen, jota olimme tietämättämme pohtineet molemmat. Pitäisikö meidän makkarista tehdä lastenhuone jolloin stereot sekä minimies saisivat enemmän tilaa leikeilleen, kun taas meille riittäisi vallan mainoisti paljon pienempi huone.
Siitä seurasi ankaraa mittailua, suunnittelua ja tavaroiden uudelleen sijoittelua mutta joo, se siis onnistuisi kyllä. Tämän viikon aikana huoneet sitten vaihtavat paikkaa hupsis ja hei. Jännä juttu miten näinkin pienestä asiasta saa taas uutta puhtia.

Ja tiedoksi niille, jotka odottavat Konjak kuurin tuloksia. Palaan aiheeseen loppuviikosta. Ja silloin selviää myös kuinka kevyempi elämä tästä jatkuukaan.

Mukavaa viikon alkua.
Joko teille on muuten rantautunut syksyn ensimmäiset flunssat? Mitkä ovat sinun aseesi taistelussa flunssaa vastaan?

perjantai 9. elokuuta 2013

Pikku iltapalaa: lihapiirakka

Joskus on mukava tehdä iltapalaksi vähän ruokaisampi "ruoka". Sellaisiin hetkiin sopii erityisen hyvin itsetehty lihapiirakka. Voin kertoa, että maistuu aivan erillaiselta kuin vastaavat valmiina ostettavat. Kannustan kokeilemaan vaikka lihapiirakan ystävä et olisikaan.

LIHAPIIRAKKA

Pohja:
250g voita
4dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
1prk (250g) maitorahkaa

Täyte:
0,75dl puuroriisiä
3dl vettä
1/2 lihaliemikuutio
200g jauhelihaa
1 sipuli
paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
1 muna
öljyä

Sekoita pehmeän voin joukkoon jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Lisää maitorahka. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita hetkeksi kylmään.
Kuori ja pilko sipulit. Ruskista jauheliha ja sipulit. Keitä riisi lihaliemessä. Sekoita riisit sipuli-lihaseoksen joukkoon ja mausta seos.
Jaa taikina kahteen osaan, pohja saa olla vähän kantta suurempi. Kauli pohja hieman uunipannun pohjaa isommaksi jotta saat pohjasta myös reunat piirakalle. Nosta pohja leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Levitä täyte pohjan päälle. Kauli piirakalle kansi ja nosta se täytteen päälle. Painele reunat kiinni, voitele kansi munalla ja pistele pintaan haarukalla reikiä. Paista 225 asteessa 18-20 min.

Nauti sellaisenaan tai ketsupin ja sinapin kanssa. Tai tee lisukkeeksi vihersalaatti.


Mukavaa perjantaita.

torstai 8. elokuuta 2013

Punaherukka-punasipulihilloke

Isäni on vuosien ajan tehnyt salaisella reseptillään maailman parasta punaherukka-punasipulihilloketta. Joka vuosi se maistuu hiukan erillaiselta ja epäilenkin, että hilloke maustetaan aina hiukan eri tavalla...Kanelin maku on erityisesti jäänyt mieleeni ja se saa veden herahtamaan kielelle. Yleisesti kirpsakan punaherukan ja sitten sen lempeämmän sipulin, punasipulin kombinaatio on mielestäni raikkaan arominen. Hyvä, vähän erillainen lisuke niin arkeen kuin juhlaan. Maistuu erityisen hyvin riistaruokien kanssa.



Saimme juuri tämän vuotisen purkin  ja innolla odotan miltä se nyt maisuutkaan.


Tässä kuitenkin hillokkeen perusresepti


5dl suikaloituja punasipuleita
5dl punaherukoita
2 1/2 dl hillosokeria
2 1/2 dl vettä

Leikkaa sipuli puolirenkaiksi.
Hauduta vedessä hiljalleen lämmöllä 10min.
Lisää marjat ja sokeri.
Kiehauta ja hauduta sitten taas 10 min.
Purkita puhtaisiin purkkeihin.












Kannustan ehdottomasti kokeilemaan maustamista, pieni ripaus lempimaustettasi tai vaikkapa kanelitanko mukaan kiehumaan ja saat aivan uudenlaisen hillokkeen.






sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Simppeliä viikonloppu ruokaa

Aina ei vaan viitsi tai jaksa käyttää ruoanlaittoon kamalasti aikaa. Hieman muunneltuna testasimme juuri tällaisiin hetkiin soveltuvaa Chilistä Katkarapupastaa.


CHILINEN KATKARAPUPASTA

250g tuorepastaa
2,5dl Creme Bonjour Cuisine chili & paprika
2dl ruokakermaa
200g katkarapuja
150g säilöttyjä artisokansydämiä
200g kirsikkatomaatteja
1rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

1. Valuta ja pilko artisokat neljään osaan. Sulata ja valuta katkaravut. Paista puolitetut kirsikkatomaatit nopeasti kuumalla pannulla ja lisää joukkoon artisokat, Creme Bonjour Cuisine, ruokakerma, katkaravut ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Kypsennä tuorepasta kiehuvassa runsaasti suolatussa vedessä.

3. Valuta pasta hyvin ja sekoita välittömästi kastikkeen kanssa.

4. Nauti!

Ja kulkaas oli muuten hyvää. Mikä on sinun "pikaruoka" herkku?