Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. joulukuuta 2013

Rauhallista Joulua





                                                              

  Sydämeeni joulun teen

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
 
 On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
Kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
 
 On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.
Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulupostia

Eilen postia hakiessani mainosten välistä pilkisti kirjekuori johon kirjoitettu teksti tuntui kovin tutulta mutta en vain millään saanut päähäni kenen käsialalla se oli kirjoitettu. Niin tiedän, avaamallahan selviää kuka lähettäjä on. Mutta silti pyörittelin kirjekuorta hetken  jos toisenkin miettien ja pohtien. Lopulta päätin kuitenkin vain avata kuoren ja katsoa.

Sisällä oli jouluterveydys pitkäaikaiselta työkaveriltani, sielunsiskolta & "kalakaverilta". Korttia lukiessani pystyin kuulemaan kirjoittajan äänen ja nähdä sieluni silmin hänelle tyypillisen eläytyvän kerronnan. Hassua ja samalla liikuttavaa. Kortin mukaan oli liitetty perhepotretti jo kovaa matkalla aikaisuuteen olevista lapsista ja ylpeistä vanhemmista. Vastahan nuo lapset olivat pienen pieniä.



Hassua kuinka yksi kortti ja kuva voi herättää niin paljon liikutuksen tunteita.

"Elämässä on vähän pysyvää, joka sydämeen joulusta jouluun jää.
Vaikka nähdä, kuulla ääntäs en voi.
Joulu, kauniit muistot mieleen toi."



Millaisia tunteita joulukortit sinussa herättävät?


Elämässä vähän on pysyvää,

jok
Elämässä vähän on pysyvää,
joka sydämeen Joulusta Jouluun jää.
Vaikka nähdä, kuulla ääntäs en voi
Joulu muistot kauniit mieleen toi.
Tässä jouluterveisen lämpimän
rakas ystävä Sulle lähetän.
a sydämeen Joulusta Jouluun jää.

Vaikka nähdä, kuulla ääntäs en voi
Joulu muistot kauniit mieleen toi.
Tässä jouluterveisen lämpimän
rakas ystävä Sulle lähetän.

torstai 19. joulukuuta 2013

Terveiset joulukiireiden keskeltä

Hengissä ollaan vaikka hiljaista on ollutkin. Tämä viikko on ollut varsinaista sinkoilua paikasta toiseen. Eilen teimme ruokaostokset part 1 muutaman muun "aikaisin" liikkeelle lähteneen kanssa. Metrinen lista mukanamme saimme kuitenkin melkein kaiken jo ostettua. Ja vaikka lahjat onkin jo hankittu, joulumuistamiset pääasiassa hoidettu niin paljon on silti vielä kaikenlaista. No onneksi joulu tulee vaikka kaikkea suunniteltua ei ehtisi tekemäänkään. Super stressaajana on hyvä aina silloin tällöin muistuttaa itseään mistä joulussa oikeastaan onkaan kysymys. Perheen yhteisestä ajasta, rauhoittumisesta ja hiljentymisestä vuoden kiireiden päätteeksi.


Mutta vielä ennen rauhoittumista, ennenkuin tämä viikko on loppu niin ohjelmaan mahtuu vielä nti F:n Jouluevankeliumi esiintyminen lauantai aamuna. Lauantai iltana suuntaamme mieheni kanssa kahdestaan viho viimeiseen pienimuotoiseen illanviettoon ennen joulua. Ja sunnuntaina sitten taidankin olla tiiviisti kiinnitetynä keittiöön. Ja niin, vuosien tauon jälkeen meille tulee tänä vuonna joulukuusi. Ihan oikea ja aito sellainen. Se odottaa jo pihalla ja toivottavasti se saadaan viikonloppuna sisälle tuomaan sitä ah niin ihanaa jouluista tuoksua.


5 yötä jouluun... Onko teidän kotona jo ihan jouluista? Entäpä onko valmistelut millä mallilla?

tiistai 17. joulukuuta 2013

Dear Santa, it's me AGAIN

Facebookin puolella sain mukavan postaustoiveen omista joululahjatoiveistani. Kun lasten toiveet tai lähinnä niiden toteuttaminen ovat olleet etusijalla en ole juuri omiani ehtinyt pohtimaankaan. Pukille on siis ollut asiaa, paljonkin. Nyt omien toiveiden pohtimiseen on tosin hyvää aikaa (ja onhan aattoonkin vielä viikko), sillä kaikki isojen ja pienten lahjat on jo hankittuna & pakattuna odottamassa salaisessa piilopaikassaan. Joulustressiltä ei kuitenkaan vältytty tänäkään vuonna. Mä taidan olla oikein mestari siinä hommassa. Stressi kyllä syntyy no matter what.

Tässäpä näitä sitten kuitenkin tulee, joululahjatoiveitani kollaasin muodossa.


Tämä olikin varsin haastava tehtävä, sillä oikeastaan mielessäni ei ollut yhtään valmista ajatusta tai toivetta. Tai olihan se yksi, jota en malttanut odottaa. (Hankin sen itse hih!)

Mitä sinä toivot joululahjaksi?

maanantai 16. joulukuuta 2013

Mitä olisi joulu ilman kukkia?

Yes, nyt on vihdoin joulukukat hankittu ja nti F:n koulussa istuttama hyasinttikin pääsi kylmyydestä ja pimeydestä omaan uuteen kotiinsa, jossa se saa meitä ihasuttaa nuppuvaiheessa. Yleensä nautimme hyasinteistä siihen saakka, kunnes on kukkimisen aika ja sitten ne heitetään pois sillä meidän perheen allergiset minä mukaanlukien eivät sen voimakasta tuoksua kestä. Tämä pienokainen ei kuitenkaan kuki vielä hetkeen, onneksi.





Kauniit kukat kuuluvat ehdottomasti jouluun ja tuovat tunnelmaa. Tänä vuonna perinteiset istutukset saivatkin kuitenkin jäädä kauppaan. Ei koria, ei joulupukkeja tai lumiukkoja. Halusin jotain erillaista, löysin tämän ja rakastuin. Osu ja upposi siis.




Kaupaan jäi toistaiseksi ihana huonekuusi. Jäin vielä pohtimaan onko sellainen jo so last season vai  käynkö sellaisen  hakemassa ennenkuin joulu kolkuttelee ovella. Mitä mieltä olette huonekuusesta hot or not?



Mikä on sinun lemppari joulukukka?


perjantai 6. joulukuuta 2013

DIY JOULULAHJA: Jalkakylpysuola

Ihanaa pääsen vihdoin postailemaan vähän joululahjoihin liittyviä juttuja. Meillä kaikki kaupasta ostetut joululahjat on jo hankittuna ja oikeastaan pakattunakin (äiti on ollut ahkera). Mutta tänäkin vuonna muutamia lahjoja tehdään ihan itse. Ja niitä sitten valmistuukin aina viime metreille asti.

Tämän helpon tee se itse lahjan haluan ehdottomasti  jakaa teidän kanssanne. Sen voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi ja valmistaminen onnistuu hyvin myös lasten kanssa.


Jalkakylpysuola

- karkeaa merisuolaa
- elintarvikeväriä ( mikäli haluat värillistä)
- eteeristä öljyä
- lasipurkki
Jos haluat värjätä suolan, tee se hyvin pienellä tipalla elintarvikeväriä. Jos laitat väriä liikaa vaarana on, että lahjansaaja saa lahjaksi myös värjääntyneet jalat.
Kun olet sekoittanut värin suolaan, sekoita joukkoon eteeriset tipat. 2dl:aan suolaa n. 8-10 tippaa öljyä.
Sitten vaan purkki kiinni ja sopivia koristuksia ympärille.


Tulossa taitaa olla myös muutama muu DIY-lahjavinkki tässä lähipäivinä ja myös hiukan joulumakeisiakin.
On se vaan niin ihanaa tämä joulunaika eikös?

P.S. Suomineitokin tarvitsee silloin tällöin virkistävän jalkakylvyn. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Little gingerboy : Valon ja varjon leikki




Trikoobody (Sari Ahokaisen piparipari trikoosta) & joustofrotee pöksyt: Handmade by Sanni

Mukavaa tiistaita & käykäähän ihmeessä osallistumassa arvontoihin sekä täällä blogin että Facebookin puolella.

lauantai 30. marraskuuta 2013

DIY risutähti

Perjantai aamun hämärässä saunanlauteille korttiaskartelun jäljiltä jäänyt risukasa näytti juurikin itseltään eli kasalta risuja, surkealta. Ja koska laiskuuttani en niitä jaksanut lähteä viemään roskiinkaan niin päätinpä sitten tehdä niistä risutähden. Ensin alkuun vain yhden, ihan kokeeksi, vähän vaille seitsemän perjantai aamuna.


Ja itse asiassa ihastuin tähän epätäydellisen täydelliseen tähteen niin, että suuntaan nyt viikonloppuna metsään hakemaan lisää risuja ja teen muutaman isomman tähden ikkunnaan.


Ideahan on  yksinertaisuudessaan se, että tarvitset 5  haaroittumatonta oksaa. Solmi ne naruilla ( minä käytin ihan tavallista talousnarua sillä meidän juuttinaru oli mystisesti kadonnut jonnekin) tai rautalangalla 5 sakaraisen tähden muotoon. Halutessaan sen  ympärille voi kiertää  myös valosarjan.

Rauhallisen leppoisaa lauantaita...

P.S. Muistakaahan käydä osallistumassa Loru tonttulakki arvontaan. Arvontaan pääset klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Tonttuilua & arvonta

Tänään se sitten tapahtui, postilaatikkoon kolahti  lorumaisen kujeilevaa tonttupostia Lorusta. Lorun Susanna lähetti tämä ihanat joulumekot stereoille koekäyttöön. Suurkiitos Susanna.
Loruhan on pieni ekodesignmerkki, jonka valikoimista löytyy toinen toistaan ihanampia vaatteita ja asusteita tytöille. Iloisia värejä & ripaus romantiikkaa saa pienen tonttutyttösen sydämen sykkimään entistä kovemmin.




Molempien tyttöjen mekkojen koko on 3-5 vuotta, ja se näyttäisi olevan juuri passeli vähän vajaa neljä vuotiaalle. Toinen sai punaisen taskumekon (klik) ja toinen taas kukallisen perhoshihamekon (klik). Taskumekon materiaali on  100% puuvillaa. Hihat on pehmeää, kotimaista puuvillatrikoota. Perhoshihamekko taas on valmistettu kierrätyskankaasta. Tonttulakki on puuvillatrikoota ja sen ympäri kiertää kaunis puuvillapitsi. Perhoshihamekon kruunaa joko rinnassa tai hiuksissa käytettävä koru, jotka nekin siis kuuluvat Lorun valikoimiin.




Taskumekkoa voi käyttää sellaisenaan yhdistettynä sukkahousuihin tai vaikkapa leggareihin. Perhoshihamekon alle voi sitten pukea joko lyhyttä tai pitkää hihaa ihan oman mielensä mukaan. Vaikka tontuilla tunnetusti onkin vikkelät jalat nämä mekot ja lakki pysyvät takuuvarmasti menossa mukana.

Joko sinä olet nähnyt vilauksen nurkan takaa kurkkivasta punalakista tai kuullut kulkusen kilahduksen? Jos et niin ehkäpä tontun lakki onkin pudonnut kiireessä tai kutistunut kesän aikana (niin tapahtuu myös tonttulakeille). Eipä hätää, me arvomme Lorun kanssa yhteistyössä yhden ihanaisen omavalintaisen tonttulakin. 

Ja tässä tulevat arvonnan säännöt:

1 arpa, kun kerrot millainen lakki olisi se kaikkein ihanin. Vaihtoehdot löydät täältä.
 2 arpaa jos olet lukijani/liityt sellaiseksi nyt Google lukijapaneelissa ja jätät kommentin
3 arpaa, kun jätät kommentin, olet lukija ja menet Rauharentolan  FB sivuille tykkäät niistä ja lisäksi piipahdat tykkäämässä myös Lorun sivuista.... ❤ 
Ja linkittääkin toki saa vaikka siitä ei ylimääräistä arpaa saakaan. Hyvää joulumieltä kasapäin kylläkin. 

Mainitse kommentissasi monellako arvalla olet mukana. 
Ja jos et seuraa blogiani päivittäin, liitäthän kommenttiisi toimivan sähköpostiosoiteesi.  
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 8.12.2013 klo. 23.59

Onnea arvontaan!





perjantai 22. marraskuuta 2013

Tyynyistäni joulun teen & kiitos

Tänä vuonna joulu pukeutuu meillä maanläheisiin sävyihin ehkä jopa perinteisiin joulun väreihin. Tuo värimaailma sai alkunsa näistä jo viime joulun jälkeen hankkimistani pellava tyynynpäällisistä, joita en vaan yksinkertaisesti malttanut enää pitää kaapissa. Oli liian aikaista tai ei ne koristavat jo olohuonettamme.

Tyynyjen kaveriksi sopisi muutama yksinkertainen joulukoriste tuomaan tunnelmaa. Vaikka mielestäni joulun tunnelma syntyykin ensisijaisesti rauhallisesta & kiirreetömästä yhdessäolosta omien rakkaiden kanssa. Hyvästä ruoasta, ihanista tuoksuista ja kynttilänvalosta.

Kuvat: h&m home // Kaunis Coto

Tiedättekö, että blogi täyttää ihan kohta 1vee (ensimmäinen postaus taisi tulla uunista ulos 14.12.2012). Tähän vuoteen mahtuu paljon kaikenlaista. Mielenkiintoisia yhteistyökuvioita, kilpailuja, voittoja ja häviöitä. Ja ennen kaikkea (teitä) lukijoita, joita on jo ihan hurjan monta. Aloittaessani en osannut haaveillakaan näin monesta lukijasta. Olen vilpittömästi teistä jokaisesta todella kiitollinen. (Ja salaa toivon seuraavan vuoden tuovan teitä saman verran lisää ;) ).

Facebookin puolella tykkääjiä on lähes 200. Ja, kun tuo maaginen 200 raja ylittyy olen luvannut arvonnan Facebook tykkäjien kesken, johon Kauniin Coton Minna lupautui lahjoittamaan jonkun mukavan palkinnon. Eli jos et vielä tykkää Rauharentolan Facebook sivusta niin nyt kannattaa kipin kapin mennä siitä tykkäämään.

Näin syntäreiden kynnyksellä kuulisin myös mielelläni teidän mietteitänne, toiveitanne, ehdotuksianne, palautettanne blogista. Mistä erityisesti pidätte, mistä taas ette? Postausideoita ja toiveita saa ehdottaa. Ja niitä mielelläni toteuttelen.

Näihin mietteisiin, mukavaa viikonloppua.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Asiaa lahjapaketeista ja niiden vierestä



Eilen päätettiin lähteä ex tempore Ikeaan viettämään mukavaa sunnuntai päivää ihan muutaman muunkin kaverin kanssa. Ostoslistalla oli oikeastaan vain salpoja oviin ja laatikoihin + pistorasian suojuksia. Kyllä vaan pieni riiviö on vapaana ja on aika suojautua ja ennaltaehkäistä.

No eihän Ikeasta koskaan ulos vain ostamalla ostoslistan tavaroita vaan aina mukaan tarttuu paljon muutakin. Niin myös tällä kertaa. 

kuvat: Ikea


Stereot ihastelivat Ikeaan saapunutta joulua. Se on tainnut olla siellä jo tovin. Tuleeko meillekin kohta ja jos tulee niin milloin oli päivän polttava kysymys. Ja paljon perinteisiä joulujuttuja sieltä löytyikin. Musta-valkoisuus ei ole tänä jouluna in vaan mustaa on yhdistetty kultaan ja hopeaan. Ne eivät ole niin mun juttuja joten päätin, että lahjat meillä pakataan tänä vuonna ainakin värejä säästelemättä. Valkoiseen, punaiseen & vihreään. Omppuun ja raitaan. Modernin skandinaavisesti. Vaikka kieltämättä ajatus pelkistetyistä paketeista olikin lähes vastustamaton.

kuvat: Ikea

Koristeiden suhteen jäin vielä miettimään tyyliä ja värimaailmaa. Ja hetkenhän sitä vielä ehtiikin miettimään :) Blogimaailmassa tuo kulta ja hopea on kovasti ollut esillä ja hypetyksen kohteena mutta melko varmasti voin luvata, että sitä ei Rauharentolan joulussa nähdä. Miten teillä hankitaanko joka joulu jotain uutta vai toimiiko samat koristeet vuodesta toiseen?

Millainen joulu teille tänä vuonna tulee? Värikylläinen vai bling bling? Vai kenties jotain aivan muuta?