Aina ei vaan viitsi tai jaksa käyttää ruoanlaittoon kamalasti aikaa. Hieman muunneltuna testasimme juuri tällaisiin hetkiin soveltuvaa Chilistä Katkarapupastaa.
CHILINEN KATKARAPUPASTA
250g tuorepastaa
2,5dl Creme Bonjour Cuisine chili & paprika
2dl ruokakermaa
200g katkarapuja
150g säilöttyjä artisokansydämiä
200g kirsikkatomaatteja
1rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria
1. Valuta ja pilko artisokat neljään osaan. Sulata ja valuta katkaravut. Paista puolitetut kirsikkatomaatit nopeasti kuumalla pannulla ja lisää joukkoon artisokat, Creme Bonjour Cuisine, ruokakerma, katkaravut ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Kypsennä tuorepasta kiehuvassa runsaasti suolatussa vedessä.
3. Valuta pasta hyvin ja sekoita välittömästi kastikkeen kanssa.
4. Nauti!
Ja kulkaas oli muuten hyvää. Mikä on sinun "pikaruoka" herkku?
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Minimiehen oma tuoli
Meille päätyi aivan sattumalta jo paljon ennen minimiehen syntymää vanha ja raihnainen Stokken Tripp Trapp tuoli. Lakkapinta oli kulunut melkein kokonaan pois ja tuoli ressu oli täynnä naarmuja ja kolhuja.
Ensin ajattelin siitä itselleni kunnostusprojektia mutta loppujen lopuksi siitä tulikin isimiehen juttu. Mieheltä miehelle, you know :).
ENNEN:
Turvakaari on lainattu stereoiden toisesta tuolista joten se sai säilyttää oman värinsä. Mutta erivärinen kaarihan tekee tuolista vain aivan omanlaisensa eikä ole mielestäni ollenkaan paha.
Nyt meidän ruokapöydän ympäriltä löytyy 3 Tripp Trapp tuolia ja mahtuuhan sekaan vielä muutama ihan tavallinenkin tuoli.
Millaiset tuolit teidän lapsilla on ja löytyykö joukostanne Tripp Trapp faneja?
Ensin ajattelin siitä itselleni kunnostusprojektia mutta loppujen lopuksi siitä tulikin isimiehen juttu. Mieheltä miehelle, you know :).
ENNEN:
Vanhat lakan jäänteet hiottiin pois ja tuoli maalattiin kiiltävällä mustalla spraymaalilla ja käsiteltiin sen jälkeen spraylakalla.
JÄLKEEN:
Nyt meidän ruokapöydän ympäriltä löytyy 3 Tripp Trapp tuolia ja mahtuuhan sekaan vielä muutama ihan tavallinenkin tuoli.
Millaiset tuolit teidän lapsilla on ja löytyykö joukostanne Tripp Trapp faneja?
perjantai 28. kesäkuuta 2013
No onkos tullut joulu nyt kesän keskelle
Lämpimänä päivänä on kiva nauttia päivän kahvitkin kylmänä, ja tässä kohtaa tarkoitan oikeasti kylmänä ei vaan kuppiin unohtuneena kylmänä kuten tavallisesti kahvini juon.
Kaapista löytyi vielä vähän Pentikin joulukahvia, joka sopiikin hyvin jääkahvin pohjaksi mausteisuudensa ansiosta. Jääkahvin pohjana voi toki käyttää ihan tavallistakin kahvia tai vaikka maustaa normi kahvia esim. kanelilla.
Tässä helpon ja yksinkertaisen jääkahvin ohje:
2dl vahvaa makukahvia
2rkl fariinisokeria
ripaus vaniljasokeria
3dl kylmää maitoa
jääpaloja
- Keitä vahva kahvijuoma (1 1/2 mittaa kahvia/1 kkp). Sekoita kahvin joukkoon sokerit.
- Lisää maito ja kaada hieman jäähtynyt seos jääpaloilla täytettyihin laseihin.
Ja kylmä kahvi myös kaunistaa, joten sen juominen on siksikin kannattavaa...

Kuva: www.pinterest.com |

Kesäpäiviä & label me
Stereot nauttivat tästä kesästä täysin rinnoin. Aamulla ulos heti, kun unenrippeet on karisteltu pois silmistä ja illalla sisälle vasta juuri ennen iltasuihkua ja nukkumaanmenoa. Paljon tekemistä riittää ihan omalla pihallakin; riippumatossa keinumista, vesileikkejä, pyöräilyä ja vaikka mitä muuta. Ruokailukin tapahtuu pääsääntöisesti ulkosalla.Vihdoin on koittanut myös sellainen aika, että he pärjäävät omalla pihalla ihan keskenäänkin ilman äidin jatkuvaa valvovaa silmää.
Vaikka nämä ihanan lämpöiset ja aurinkoiset kesäpäivät kuluvatkin aika pitkälti pihalla jokaisesta auringonsäteestä nauttien olen silti ehtinyt saattaa loppuun aloittamani kodinhoitohuoneen säilytysratkaisuprojektin. Pienet liitutaulut ovat vihdoin valmiit ja ne kertovat nyt kunkin korin sisällön.
Ensi viikolla lähdemme sään salliessa puistopicniclle yhdessä ystävien kanssa. Mikä onkaan ihanampaa kuin nauttia herkkuja keskellä kesäistä kukkaniittyä viltillä istuen ja vihellellen.
Nautinnollista viikonloppua.
Kun ikää on 3vee oma pihakin on pieni suuri seikkailu ja tekemistä & ihmettelemistä löytyy vaikka koko päiväksi. |
Vaikka nämä ihanan lämpöiset ja aurinkoiset kesäpäivät kuluvatkin aika pitkälti pihalla jokaisesta auringonsäteestä nauttien olen silti ehtinyt saattaa loppuun aloittamani kodinhoitohuoneen säilytysratkaisuprojektin. Pienet liitutaulut ovat vihdoin valmiit ja ne kertovat nyt kunkin korin sisällön.
Ensi viikolla lähdemme sään salliessa puistopicniclle yhdessä ystävien kanssa. Mikä onkaan ihanampaa kuin nauttia herkkuja keskellä kesäistä kukkaniittyä viltillä istuen ja vihellellen.
Nautinnollista viikonloppua.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Kissa pöydälle: blogimainonta
Sain äskettäin melko tylyä palautetta siitä kuinka blogini on nykään vain pelkkää mainostamista. Se herätti minut ajattelemaan asiaa, vaikka tarkoituksenani on ollutkin pitää mainostaminen tasapainossa muiden postausten kanssa. Itse luulin asian olevan balanssissa mutta ehkä asia ei olekaan niin, vai onko?
Kaiken kaikkiaan oma henkilökohtainen linjani mainostamisen ja yhteistyön suhteen blogissani on se, että mitään, mitä en voi OIKEASTI allekirjoittaa, en blogissani esittele tai mainosta. Kirjoitan siis tuotteista, jotka koen mainonnan arvoisiksi ja lukijoilleni mielenkiintoisiksi, usein ne siis liittyvät lapsiperheen arkeen ja välillä äidin hyvinvointiinkin. Teen mielelläni yhteistyötä yritysten kanssa mutta osaan myös kieltäytyä yhteistöistä, jotka eivät tunnu itsestäni hyviltä.
Blogi ja sen kirjoittaminen on tällä hetkellä ainoa harrastukseni ja, kirjoitan tätä edelleen VAIN kirjoittamisen ilosta. Eikä se todellakaan ole pääelinkeinoni vaikka mukavaahan se olisi tienata elantonsa rakkaalla harrastuksellaan. Ja suurimman osan tavaroistani ja vaatteistani ostan edelleen omalla rahalla. Tai jätän ostamatta rahan puutteen vuoksi.
Ja onko yhteistyön myötä saatu tavarakaan oikeasti ilmaista, kuten kommentoija sen ilmoitti. Mielestäni se on pienin mahdollinen korvaus tehdystä kirjoitustyöstä, kuvista ja siihen käytetystä ajasta. Vai mitä mieltä olette?
Olen pyrkinyt myös selkeästi ilmoittamaan milloin kyseessä on yhteistyöpostaus. Sen voi silloin jättää lukematta jos tuntuu siltä, että ei mainoksia halua lukea. Samalla tavallahan postiluukusta tulevat mainokset voi heittää lukemattomina roskiin.
Hyvä on pitää mielessä, että usein yhteistyön myötä myös lukijat saavat yhteistyöstä oman osansa vaikkapa alennusten tai arvonta palkinnon kautta. Mikäli olen ymmärtänyt oikein moni arvonnoista voittanut on vilpittömästi ollut onnelinen saamastaan voitosta.
Bloggaajana voin kuitenkin jatkossa miettiä hiukan tarkemmin millaisen kuvan haluan blogistani välittää ja välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi ajattelmaan asioiden kaikkia puolia ennen postauksen julkaisemista. Minua kiinnostaisi myös kuulla mitä mieltä te muut olette mainonnasta blogeissa? Yhdentekevää, ei millään lailla hyväksyttävää vai ihan ok?
Tämä postaus ei sisältänyt yhtään mainoslinkkiä eikä sen kirjoittamisesta maksettu minkäänlaista palkkiota ;).

Jos olen eksynyt, soita... Taaperokyltti
Tämä teksti sisältää mainoslinkin ja on toteuttu yhteistyössä MUOTOKIELEN kanssa.
Erityisesti kesällä, kun lasten kanssa liikutaan paljon ulkona, retkeillään ja matkustellaan TAAPEROKYLTTI on erittäin hyödyllinen apuväline jokaiselle lapsiperheelle.
Taaperokyltin käyttötarkoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että isä ja/tai äidin yhteystiedot kulkevat kätevästi lapsen mukana esimerkiksi eksymisen tai muiden yllättävien tilanteiden varalta. Se voidaan ripustaa mukana tulevalla renkaalla tai klipsillä melkeinpä mihin vaan: esim. housuihin,huppariin tai vaikkapa reppuun.
Sain testattavakseni nämä MUOTOKIELEN itsetäytettävät taaperokyltit. Kyltit on valmistettu 100% biohajoavasta muovista ja siihen voi helposti kirjoittaa tarvittavat tiedot kuulakärkikynällä. Kyltti on kaksipuoleinen. Toiselle puolelle voi kirjoittaa yhteystiedot ja toiselle muita tärkeitä lisätietoja lapsesta.
Meillä nämä lähtevät ehdottomasti kesälomareissuille mukaan. Eikä ne varmaan ole haitaksi lähipuistoon tai ostoksille mentäessäkään.
Muotokielestä löytyy erilaisten taaperokylttien lisäksi matkalaukkukylttejä ja myös lemmikeille on omat kylttinsä. Tilaa omasi täältä!

Mitä mieltä te olette näistä?
Löytyykö joltain jo taaperokyltti?
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Vauvatreffit & mozzarellasalaatti
Tänään vietimme varsin aurinkoissa & lämpimissä tunnelmissa yhdessä tammikuisten, ja heidän äitiensä ja sisaruksiensa kanssa kivan aamupäivän.
Me äidit olemme siis tutustuneet facebookryhmän kautta ja meillä kaikilla oli tammikuussa laskettuaika. Joukko ihania äitejä ja vauvoja, ja sitä niin tärkeää vertaistukea. Voin lämpimästi suositella ihan jokaiselle odottavalle äidille liittymistä johonkin tuon tyyppiseen ryhmään/yhteisöön, koska vertaistuen lisäksi voi myös hyvällä tuurilla saada elinikäisiä ystäviäkin.
Osa ryhmän äideistä asuu kauempana ja osa taas lähempänä. Ja juuri lähempänä asuvien äitien nämä live tapaamisetkin onnistuvat helpommin. Joskus olisi tosin kiva tavata myös vähän kauempana asuviakin.
Tarjottavaksi olin tehnyt mozzarellasalaatin, joka sopikin hyvin näin helteisen päivän syötäväksi.
Mozzarellasalaatti

2-3
|
erilaisia salaatteja |
|
kirsikkatomaatteja |
||
kurkkua |
||
punasipulia |
||
mozzarellapalloja |
||
punasipulia |
||
oliiviöljyvä |
||
balsamico viinietikkaa |
||
(suolaa ja pippuria) |
||
kalamata oliiveja Nyt taidan hetkeksi laittaa jalat kohti taivasta ja nauttia ihanasta kesän lämmöstä... |
Haaste mulle ja ehkä myös sulle
Kuten aikasemmin kerroin sain Valkoisen lumoissa -blogin Merviltä haasteen. Kiitos Mervi.
Minun kysymykseni seuraaville: Hmm taidankin lähettää nämä samat kysymykset eteenpäin.
Ja haasteen lähetän
Ankan tyttösille
Vispilän & virkkuukoukun Elisalle
Sohvannurkasta Katille
Suola & sokeri Veeralle
Ja vielä Kaika blogiin Marikalle
Aurinkoista päivää teille kaikille ja nauttikaahan aurinkoterapiasta...
1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisia. Liitä mukaan myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.
1. Olen sosiaalinen ja nautin toisten ihmisten seurasta. Minusta on mukavaa kutsua ystäviä ja tuttavia kylään, kuten tänäänkin. Tulen luultavasti viettämään mukavan päivän ihanien äitien & lasten kanssa, kun saamme vieraaksemme minimiehen pieniä ystäviä ja heidän äitejään ja sisaruksiaan "vauvatreffien" merkeissä.

Kesävarpaat valmiina vieraiden tuloon ;) |
Ja tässä saamani kymmenen kysymystä ja vastaukseni tietenkin.
1. Mistä unelmoit?
- unelmoin uudesta työpaikasta, joka poikkeaisi täysin nykyisestä työstäni. Unelmoin isosta talosta veden äärellä.
2. Elokuva vai kirja?
- ehdottomasti kirja
3. Mitä kivaa teit eilen?
-sain siivota aivan rauhassa. Stereot lähtivät mummun kanssa eväsretkelle, nti F. maman ja faijan kanssa kirpputoreille ja minimies nukkui mega päikkärit.
4. Onko toivomuslistallasi jokin tietty hankinta kotiin?
- tällä hetkellä toivoisin ilmastointilaitetta
5. Kotiaskare jota inhoat?
- en oikeastaan mitään, kaikki ovat mukavia jos ne saa tehdä rauhassa
6. Mikä on parasta arjessa?
- kiirettömyys, asiat voi tehdä omaan tahtiinsa.
7. Mikä saa sinut onnelliseksi?
- rakkaat riiviöt, hyvä parisuhde
8. Mitä sinulle uutta harrastusta haluaisit ehdottomasti kokeilla?
- pilates
9. Maaseutu vai kaupunki?
- jotakin niiden väliltä
10. Lempihetkesi päivästä?
aamu EHDOTTOMASTI
- unelmoin uudesta työpaikasta, joka poikkeaisi täysin nykyisestä työstäni. Unelmoin isosta talosta veden äärellä.
2. Elokuva vai kirja?
- ehdottomasti kirja
3. Mitä kivaa teit eilen?
-sain siivota aivan rauhassa. Stereot lähtivät mummun kanssa eväsretkelle, nti F. maman ja faijan kanssa kirpputoreille ja minimies nukkui mega päikkärit.
4. Onko toivomuslistallasi jokin tietty hankinta kotiin?
- tällä hetkellä toivoisin ilmastointilaitetta
5. Kotiaskare jota inhoat?
- en oikeastaan mitään, kaikki ovat mukavia jos ne saa tehdä rauhassa
6. Mikä on parasta arjessa?
- kiirettömyys, asiat voi tehdä omaan tahtiinsa.
7. Mikä saa sinut onnelliseksi?
- rakkaat riiviöt, hyvä parisuhde
8. Mitä sinulle uutta harrastusta haluaisit ehdottomasti kokeilla?
- pilates
9. Maaseutu vai kaupunki?
- jotakin niiden väliltä
10. Lempihetkesi päivästä?
aamu EHDOTTOMASTI
Minun kysymykseni seuraaville: Hmm taidankin lähettää nämä samat kysymykset eteenpäin.
Ja haasteen lähetän
Ankan tyttösille
Vispilän & virkkuukoukun Elisalle
Sohvannurkasta Katille
Suola & sokeri Veeralle
Ja vielä Kaika blogiin Marikalle
Aurinkoista päivää teille kaikille ja nauttikaahan aurinkoterapiasta...
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Kukka kukkien joukossa
Vielä 1960-luvulla oppikoululaisten pakollinen kesäläksy oli kerätä kasveja, kuivattaa ne ja koota niistä kasvio. Sen jälkeen tuo kasvion kerääminen jäi pitkäksi aikaa unholaan.
Nyt kasvion kerääminen on taas arkea monelle koululaiselle. Nti F:kin sai kesäläksyksi kymmenen kasvin keräämisen ja samalla kasvion tekemisen aloittamisen.
Monet kasvit ovat jo löytäneet tiensä neiti F:n kasvioon. Osa on vielä kuivumassa painon alla. Ja vielä muutama pitäisi löytää ja tunnistaa.
Ei ole mikään salaisuus, että ainakin meillä kasvien keruu retkille osallistuu koko perhe ja yhdessä niitä tunnistetaankin. Tunnistusapua olemme yhdessä etsineet LuontoPortista, josta mm. kasvin kukinnon värin, lehtien mallin tai kasvupaikan mukaan voi etsiä kasville oikeaa nimeä. Mukavaa puuhaa ja samalla tulee itsekin opittua monta uutta kasvia ja monet "rikkaruohotkin" saavat nimen.
Oletko sinä muuten koskaan kerännyt kasviota?

maanantai 24. kesäkuuta 2013
I'm SALE ing ja pohdin tulevaa
Kävinkin juhannuksen aikaan kaappini läpi ja katsoin mitkä vaatteistani mahtuu päälleni ja kirjoittelin listaa niistä vaatteista, mitä oikeasti pitäisi hankkia. Alesta tai ei. Tarvitsisin ainakin farkut ja mukavia & rentoja kotivaatteita, sillä kotonahan minä pääsääntöisesti olen. Tarvetta olisi myös paremmille vaatteita mutta ne sijoitan kiirellisyysluokkaan 2.
Näitä ensin mainittuja sitten tilasinkin Stockmann:in alesta ja lähetin myös pienen tilauksen H&M:lle. Itselle on aina vaikeampaa ostaa vaatteita nettikaupoista H&M:ää lukuunottamatta (se on toimittanut vaatteita tarpeisiini jo useamman vuoden ajan). Mutta toisaalta en jaksa enkä edes ehtisikään käyttää tuntikausia kaupoissa kiertelyyn ja sovitteluun. Voihan ne epäsopivat vaatteet aina palauttaa.
Tässä kollaasi niistä vaatteista, jotka mm. lähtivät kohti tämän äidin vaatekaappia. Raikkaita vaatteita piristämään tulevaa syksyä.
kuvat: stockmann.fi |
Niin teimme siis päätöksen, että olen kotona siihen asti, kun minimies täyttää kaksi vuotta. Sitten palaan takaisin työelämään. Se minne, onkin vielä mysteeri, sillä tällä hetkellä palaaminen "uusvanhaan" työpaikkaani ei tunnu edes vaihtoehdolta.
Mielessäni on pyöritellyt vaihtoehtoja ns. unelmatyöstä mutta totuushan on se, että minun koulutuksellani vaihtoehdot ovat rajalliset ilman hyvää tuuria tai suhteita. Mutta haaveillahan aina saa, ja kenties juuri tämä haave toteutuu...
Haaveiden täyteistä alkanutta viikkoa.
P.S. Sain Valkoisen lumoissa blogin Merviltä haasteen (kiitos siitä), johon aion perehtyä heti sopivan hetken tullen.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Rauharentola Blogilistalla ja Facebookissa
Google on
nyt ilmoittanut, että reader (bloggerin kautta seuraavat) lopetetaan 1.7.2013. Niin ajattelin muistuttaa, että Rauharentolahan löytyy myös Blogilistalta sekä Facebookista. Eli sitä kautta seuraamaan ja tykkämään. Sivupalkista löytyy myös suorat linkit :)
Ja kertokaa ihmeessä jos haluaisitte seurata blogiani, jonkun muun "kanavan" kautta niin lisään Rauharentolan sinne.
Aurinkoista sunnuntaita jokaiselle.

torstai 20. kesäkuuta 2013
Riippumatossa
Mitä olisikaan kesä ilman riippumattoa. Meidän riippumatto on kovassa käytössä ja välillä tuntuu siltä, että siihen pitäisi jakaa vuoronumeroita, että jokainen pääsisi vuorollaan nauttimaan kesästä ja sen vienosta tuulesta riippumatossa loikoillen. Sillä riippumatto jos mikä todella houkuttelee ihaniin lukuhetkiin tai joskus jopa unten maille.
Rentoudutaan rauhassa riippumatossa...
Rauhaisaa keskikesän juhlaa ihan teille jokaiselle, olette tärkeitä.
lapsi: oman maan satoa // paita & shortsit: silverjungle |
Rentoudutaan rauhassa riippumatossa...
Rauhaisaa keskikesän juhlaa ihan teille jokaiselle, olette tärkeitä.
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Esillä & piilossa kodinhoitohuoneen uusi säilytysratkaisu
Säilytystilaa ei koskaan ole liikaa, ei ainakaan meillä eikä ainakaan kodinhoitohuoneessamme. Siivouskaapissamme on nimittäin paljon hukkatilaa ja säilytystila jää siitä johtuen todella pieneksi. Tämä taitaa olla melko yleinen ongelma valmissisusteisissa siivouskaapeissa.
Ja koska kodinhoitohuoneen remontoinnin yhteydessä poistimme seiniltä edellisen asukkaan asentaman "hylly sekamelskan" säilytystilaa oli todella vähän. Ja tavaroita lojui pitkin kodinhoitohuonetta, tai kasoina pöytätasolla.
Niinpä kaivoimme varaston perukoilta yhden poistamistamme männyn värisistä hyllyistä, jonka sitten maalasin rouhean valkoiseksi. Korit saimme tuttava perheeltä, joille ne muuton yhteydessä jäivät tarpeettomiksi. Korien sisään voi nyt kätevästi piilottaa esimerkiksi wc- ja talouspaperirullia, vaippapaketteja ja vaikka mitä muuta.
Jokaiseen koriin aion vielä tehdä pienet liitutaulut, johon voi sitten helposti kirjoitella mitä mikin laatikko pitää sisällään. Sillä laatikothan ovat melkein katonrajassa eikä niiden sisään pysty näkemään.
Pienellä vaivalla koko huoneen yleisilme muuttui paljon selkeämmäksi. Tavarat ovat esillä mutta silti piilossa.

maanantai 17. kesäkuuta 2013
Juokse sinä humma
Nti F viettää tämän viikon päivät hih hih hirnahdellen kesäleirillä Lähderannan ponitallilla. Leiri pitää sisällään ponien hoitoa, käsittelyä, teoriaa ja ratsastuksenalkeita. Ja mikä hienointa aikaisempaa kokemusta hevoista tai poneista ei tarvita.
Lähderannassa järjestetään tänä kesänä 3 leiriä. Jokainen leiri kestää 5pv(ma-pe) ja leiriaika on päivittäin 9-15 sisältäen lounaan ja välipalan. (leiri nro 2 4 pvää)
Kuvat lainattu Lähderannan ponitallin sivuilta |
Tälläinen päiväleiri on juuri sopiva vaihtoehto esim. telttamajoitukseen tottumattomalle nti F:lle. Ja mikäli ratsastuskärpänen puree oikein kunnolla voi sitä jatkaa sitten elokuussa alkavan alkeiskurssin muodossa.
Nti F odottaa leirille pääsyä "muurahaisia housuissaan". Saappaat odottaa oven pielessä ja reppuun on pakattu sadevaatteet ja vaihtovaatteita. Omaa kypärää emme vielä hankkineet mutta jos intoa vielä viikon jälkeen riittää niin sitten kypärä ehdottomasti hankintalistalle.
Nyt neiti valmiiksi ja matkaan...Täältä tullaan...
housut: meandi // saappaat: Marimekko // huppari: Seppälä |
Miten teillä vietetään kesälomaa?
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Art4u arvonnan voittaja
Huomenta vaan,
Näin aamun alkajaisiksi tulin pikaisesti kertomaan, että Art4u:n sponsoroiman sisustustarra arvonnan onnellinen voittaja on randon. org:n arpomana Marsku.
"

Marsku 9. kesäkuuta 2013 20.12
KoLMe
arpaa!! :)) Suosikki on:
http://www.art4u.fi/kauppa/fi/product_details.php?p=352 harmmaana! :)
Uiii, ku osuisi onni kohdalle :)
ps. Omassa blogissanikin oma arvonta! :)) "

Kuva: art4u |
Onnea voittajalle! Olethan yhteydessä minuuun rauharentola2012@gmail.com mahdollisimman pian.
Ja sydämmellisesti tervetuola kaikki tämän kilpailun myötä lukijaksi liittynneet. Olette tärkeitä ihan jokainen.
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Mukavuus factor
Kuten olen aikasemmissa postauksissani maininnut vasta nyt neljännen lapsen jälkeen olen oppinut arvostamaan mukavuus tekijää pienten ihmisten vaatteissa. Se menee ehdottomasti kaiken muun edelle vaatteita hankkiessani.
Tästä seurasikin sitten pieni ongelma. Haluan käyttää minimiehellä bodeja, koska mielestäni paidat ovat hankalia pienellä, maata pitkin liikkumaan opettelevalla. Aina on maha paljaana. Mutta esim. shortsit ovat sitten taas tyhmän näköiset bodyn kanssa. Ja jos/ kun on kuuma niin shortsit olisivat kuitenkin pitkiä housuja parempi vaihtoehto.
Niin tiedän mitä nyt ajattelet, onhan niitä lappushortseja. Kyllä vaan, onhan niitä, mutta minkälaisia? Farkkukankaisia, tvillisiä, paksusta puuvilla kankaasta tehtyjä. Mietipä itseäsi makaamassa lattialla melkein kokonainen päivä jalassasi esim. juuri farkkukankaiset lappushortsit. Ajatus ei kuulosta kovin mukavalta, eihän?
Pienoisen etsintärumban jälkeen (täytyyhän niitä jostain löytyä) törmäsin näihin. The earth collection:in luomupuuvillaisiin shortseihin. Ihanan pehmeät, rennot lappushortsit joista saa helposti myös juhlavat yhdistämällä niihin vaikka sitten valkoisen kaulusbodyn.
Meillä juhlitaan tänään kohta 3-vuotiaita & jo 10-vuotiasta yhdessä sukulaisten ja kummien kanssa. Mukavaa viikonloppua, mukavissa vaatteissa.

lappushortsit: The earth collection // body: name it |
Meillä juhlitaan tänään kohta 3-vuotiaita & jo 10-vuotiasta yhdessä sukulaisten ja kummien kanssa. Mukavaa viikonloppua, mukavissa vaatteissa.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Päivitystä omaan vaatekaappiin
Kävin jokin aika sitten me&i ale kutsuilla ja intouduin sovittamaan Comfy shortseja, kaikkia fysiikan lakeja uhmaten. Ja sen seurauksena teinkin sitten kutsujen päätteeksi uhkarohkean teon ja tilasin ne shortsit itselleni ja ajattelin jopa
käyttää niitä. (hiukan harmittaa, sillä nyt ne olisi saanut vähän edullisemmin)
Shortsiostosten jälkeen innostuin tilaamaan yhdet toisetkin shortsit ja muutaman paidan Espritiltä shortsien kaveriksi. Kaikki nämä löytyi Halensilta.
Edellisistä Halens ostoksistani olikin johetki aikaa. Ilokseni huomasin, että paketit toimitetaan nykyään postiin ja toinen positiivinen yllätys oli paketin toimitusaika. Se oli perillä 4. päivässä.
kuva: lainattu me&i |
Edellisistä Halens ostoksistani olikin jo
kuvat lainattu: www.halens.fi |
(Tuo toinen raidallinen taitaa olla oikelta väriltään navy blue eli tutummin tummansininen.)
Halensilla on muuten meneillään suuri ESPRIT ale, kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa. Espritn vaatteista on muodostunut vuosien varrella ainakin minun ehdottomia suosikkejani. Niissä hinta-laatu suhde on kohdallaan ja mallit mukavan neutraaleja.
Hyvää alkavaa viikonloppua ja muistakaahan käydä osallistumassa art4u:n sponsoroimaan sisustustarra arvontaan mikäli, ette ole siihen vielä osallistuneet. Arvontahan päättyy huomenna 15.6.2013 klo. 23.00.
torstai 13. kesäkuuta 2013
Täältä tullaan vaipattomuuus
Vihdoin koitti se päivä, jota olemme odottaneet kuin lapsi joulua ikään. Stereot ovat nimittäin nyt päiväkuivia, vaipattomia juuri 3-vuotis synttäreidensä kynnyksellä. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen olin jo valmis laittamaan hanskat naulaan ja pään piiloon pensaaseen ja todeta, että olkaa vaipoissanne vaikka koko loppu elämänne. (kuivaksiopettelun alkumetreistä voit lukea täältä)
Viikon intessiivisen harjoittelun, satojen vahinkojen, usean yhdestä kymmeneen laskemisen ja monen monen pyykkikoneellisen jälkeen se sitten vihdoin tapahtui. Mutta ei kuitenkaan ihan itsestään. Myönnetään, että jouduimme käyttämäänhieman lahjontaa, eli karkki pottaan tai pönttöön tehdystä tuotoksesta. Melko kohtuullinen diili vai mitä mieltä olette?
Pottapeikko sai vihdoin kyytiä ja nyt potalla istutaan ihan mielellään. Toinen hoitaa asiansa ihan omassa rauhassaan alusta loppuun, jopa pyyhkimisen ja potan tyhjentämisen. Kun taas toinen haluaa aina jonkun seurakseen ja avukseen.
Kaikki tapahtuu siis aikanaan, kun lapsi on siihen valmis. Kaikki lapset eivät opi kuivaksi samanikäisenä eikä vertailu toisiin lapsiin tee oman lapsen kuivaksioppimista yhtään helpommaksi. Vanhempien paineet heijastuvat lapseen. Tärkeintä on antaa lapselle aikaa ja uskoa siihen, että jonain päivänä lapsi on valmis vaipattomuuteen.
Meillä seuraava etappi on yövaipan pois jättäminen. Se käy luultavasti melko helposti sillä jo nyt vaippa on pääsääntöisesti yön jälkeen kuiva.
Jos tämä ei vaikuta mihinkään muuhun niin ainakin kauppalasku on PALJON pienempi ;)
Viikon intessiivisen harjoittelun, satojen vahinkojen, usean yhdestä kymmeneen laskemisen ja monen monen pyykkikoneellisen jälkeen se sitten vihdoin tapahtui. Mutta ei kuitenkaan ihan itsestään. Myönnetään, että jouduimme käyttämään
Pottapeikko sai vihdoin kyytiä ja nyt potalla istutaan ihan mielellään. Toinen hoitaa asiansa ihan omassa rauhassaan alusta loppuun, jopa pyyhkimisen ja potan tyhjentämisen. Kun taas toinen haluaa aina jonkun seurakseen ja avukseen.
Kaikki tapahtuu siis aikanaan, kun lapsi on siihen valmis. Kaikki lapset eivät opi kuivaksi samanikäisenä eikä vertailu toisiin lapsiin tee oman lapsen kuivaksioppimista yhtään helpommaksi. Vanhempien paineet heijastuvat lapseen. Tärkeintä on antaa lapselle aikaa ja uskoa siihen, että jonain päivänä lapsi on valmis vaipattomuuteen.
Meillä seuraava etappi on yövaipan pois jättäminen. Se käy luultavasti melko helposti sillä jo nyt vaippa on pääsääntöisesti yön jälkeen kuiva.
Jos tämä ei vaikuta mihinkään muuhun niin ainakin kauppalasku on PALJON pienempi ;)
Herkkusuu
Tämä ei olemikään syötävä postaus, vaikka erittäin syötävän näköiseltä näyttääkin.
Sain testattavakseni nämä ihanat Herkkusuu korut. Ja eikös näytäkin herkullisilta?
Minttusuklaa cupcake korvikset ja kaulakoru ovat ehdottomat suosikkini mutta valikoimasta löytyy myös monta muuta ihanuutta.
www.herkkusuukorut.fi tai Facebookissa kannattaa käydä kurkkaamassa.
Herkullista torstaita! Täällä tämä torstai kuluu ei niin herkullisissa merkeissä eli siivoten...
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Kolme vuotta vanhat stereot
Sadepäivän ratoksi otin muutaman kuvan kohta 3 vuotta vanhoista stereoista ;). Olipas muuten aika haasteellinen homma ja hiki virtasi.
Oletko koskaan yrittänyt saada kahta "elohiirtä" pysymään paikoillaan edes sekunnin murto-osan, jos olet niin tiedät mistä puhun.
Vaatteet: silverjungle |
Vielä ennen lauantaina vietettäviä synttäreitä luvassa on neuvolaa, hiustenleikkuuta ja siivousta tietenkin... Meille sopii siis oikein hyvin, että ulkona sataa vettä. Eipä mene yhtään aurinkoista päivää hukkaan näissä sisähommissa.
Mikäli sinulta puuttuu sadepäivän tekeminen niin suosittelen piipahtamaan uudessa Silverjungle POP UP-shopissa Kauppakeskus Willassa Hyvinkäällä. Ja jos se ei onnistu niin ainahan voi shoppailla netissä.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Pieni kesäduuni: assari
Tämä viikko kuluukin sitten enemmän tai vähemmän draaman merkeissä. Kotimme läheisyydessä kuvataan nimittäin Neloselle uutta draamasarjaa Mustat lesket.
Ja, kun ohjelmaan haettiin avustajia (kaikenikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia) niin ilmoitin heti koko meidän porukan mukaan. Ja itseasiassa vielä muutama muukin sukulainen saatiin loppumetreillä mukaan projektiin. Mukavaa vaihtelua tasaisen tylsään arkeen, ja vielä ihan omilla kotinurkilla. Nti F on parhaillaan yhtä kohtausta purkittamassa ja muutama muu kohtaus on vielä tulossa.
Avustajaksi pääseminen on erityisesti nti F:lle jännittävä ja varmasti ikimuistoinen kokemus, suorastaan elämys. Avustajahan on henkilö, joka avustaa sarjan kuvauksissa. Juuri he tekevät sarjasta todentuntuisen. Avustaja voi olla ohikulkija kadulla, leikkijä leikkipuistossa, hautajaisvieras… Joskus voi jopa saada muutaman repliikkikin. Avustajat ovat siis olennainen osa sarjaa ja juuri siksi erityisen tärkeitä.
Ja mitä kuvattavaan sarjaan tulee. Mustat lesket pitää sisällään jännitystä, ihmissuhdedraamaa ja mustaa huumoria. Sarja kertoo kolmesta ystävyksestä, joilla kaikilla on epätoivoinen elämäntilanne. Ohjauksesta vastaavat Veikko Aaltonen ja Marja Pyykkö, ja päärooleissa nähdään Wanda Dubiel, Malla Malmivaara ja Pihla Viitala. Mustat lesket -draamasarja nähdään Nelosella vuonna 2014.
Innolla odotamme pienen pientä hetkeä julkisuuden valokeilassa...

Tyttö ja pyörä nti F lähdössä kuvauksiin |
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Pikainen
Tämän ei niin aurinkoisen maanantain piristykseksi päätin lahjoittaa SOAP FACTORYN tuotepaketin ensimmäiselle, joka kommentoi tähän julkaisuun ja jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteensa.
(Tuotepaketti on arvottu jo 2 kertaa mutta kummallakaan kertaa voittaja ei ole ilmoittautunut.)
Odotan kommenttiasi ;).

lauantai 8. kesäkuuta 2013
Raparperijuoma
1l raparperia paloiteltuna
1l kiehuvaa vettä
2dl sokeria
Leikkaa raparperit n. sentin paloiksi. Lisää päälle sokeri ja kiehuva vesi. Anna maustua yön yli. Sekoita välillä. (halutessaan joukkoon voi lisätä mintunlehtiä varsineen.)
Tarjoa juoma jääpaloilla viilennettynä tai vaikka kivennäisveteen sekoitettuna.
Nautinnollista päivää!
torstai 6. kesäkuuta 2013
Joko sinulla on käytössä ICE?
Ystäväni suositteli Facebookissa linkkiä blogiin, jossa kertoi kuinka kannattavaa on ottaa ICE -tunniste käyttöön omasssa puhelimessaan.
Meidän perheessä se on ollut käytössä jo pitkän aikaa mutta päätin nyt minäkin kantaa korteni kekoon ja kehoittaa teitäkin ottamaan se käyttöön.
Mikä se on?
ICE-tunniste on kansainvälisesti käytössä oleva kirjainlyhenne (in case of emergency) joka tarkoitettu lähinnä hätätapausten varalta viranomaisille: kun puhelimestasi löytyy nopeasti lähin henkilö, jolle voi vaikkapa onnettomuustilanteessa soittaa, saat tehokkaampaa apua.
Mikäli teillä ei sitä vielä ole niin lisätkää ICE-tunniste puhelimenne osoitekirjaan ja pyytäkää muitakin perheenjäseniänne tekemään niin. Minun puhelimestani löytyy ICE-tunnisteella varustettuna mieheni lisäksi myös äitini ja isäni. Ohjeet tunnisteen käytöstä löytyvät mm. täältä. Ikinä ei tiedä mitä apua siitä voi olla.
Turvallista torstaita kaikille.

Askel luonnollisempaan kauneuteen Essential care
Luomuintoudessani esittelen teille taas yhden minulle uuden tuttavuuden. Tässäpä on luomu ihonhoitotuotesarja jota voin lyhyen mutta tehokkaan testausjaksoni jälkeen lämpimästi
suositella mikäli oikea luonnonkosmetiikka kiinnostaa.
Kaikilla Essential Care- tuotteilla on Soil Association-luomusertifikaatti ja ne ovat minimissään 70% luomua. Lisäksi ne valmistetaan käsin pienissä erissä tuoreuden takaamiseksi. Perusraaka-aineet saadaan kylmäpuristetuista kasvipohjaisista neitsytöljyistä ja biodynaamisesti viljellyistä yrteistä tehdyistä yrttiuutteista ja -tiivisteistä. Ne eivät sisällä mitään synteettisiä aineita, kuten hajusteita, säilöntäaineita tai parafiineja. Tuotteet valmistaa englantilainen perheyritys Suffolkissa.
Sain testattavakseni Essential care
LEMON & TEA TREE FACIAL WASH:n miedosti antiseptisen kasvojen puhdistusaineen. 70% luomua. Ensi tuoksuna sitruuna, tuoksu vaihtuu vähitellen teen tuoksuksi. Erittäin kevyt mutta tehokas puhdistusaine.
ROSE MOISTURISER:n kevyen ja antioksidanttisen kosteusvoiteen. 95% luomua, tuoksuu ihanasti ruusulle ja jättää ihon samettisen pehmeäksi
HAND & BODY LOTION:in tehokkaasti kosteuttavan voiteen käsille ja vartalolle jota voidaan käyttää myös auringonoton jälkeen. 95% luomua. Kosteuttaa hyvin ollakseen melko kevyen tuntuista lotionia. Tämän tuoksu vaatii hiukan totuttelua.
Koska luonnonkosmetiikan raaka-aineena käytetään siis vain terveellisiä, puhtaita, luonnosta saatavia aineita, eikä mitään keinotekoisia raaka-aineita tai synteettisiä tuoksu- ja väriaineita. Iho voi aluksi reagoida luonnonkosmetiikkaan esimerkiksi punoituksella, mutta vaikutukset häviävät pian, kun kaikki keinotekoiset raaka-aineet ovat lähteneet pois iholta ja luonnonkosmetiikan vaikutus alkaa. Näin kävi minullakin. Ensin iho reagoi varsin voimakkaalla punoituksella, joka sitten tasaantui varsin nopeasti.
Kaiken kaikkiaan tuoksu- ja väriainekyllästeistä elämää eläneenä on nämä tuotteet yksinkertaisuudessaan aivan toista luokkaa. Minnehän tieni tästä viekään?
Seuraavaksi haluan ehdottomasti tutustua Essential care vauvan ihonhoitotuotteisiin. Joita löytyykin varsin runsas valikoima.
Sarja sisältää paljon muutakin kivaa kuten meikkejä, voit tutustua ja tilata niitä SkinOrganicsista! Kauppaan pääset kätevästi myös sivupalkista logoa klikkaamalla.
Olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin kokemuksia luonnonkosmetiikasta ja hyvistä tuotteista ja vaikkapa myös niistä huonoistakin kokemuksista.

kuva: skinorganics.fi |

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kesäkahvin kaveri
Tässä helppo herkkuohje, joka sopii loistavasti nauttittavaksi kahvin kanssa näillä hellekeleillä ja miksei muutenkin. Tämän voi tehdä pakkaseen jo hyvissä ajoin
ennen vieraita mutta jäädyttämiseen kannattaa varata vähintään 4 tuntia. Jäädyke säilyy pakkasessa peitettynä hyvänä parikin
viikkoa.
Tätä reseptiä on tituleerattu kotiäidin tarjoiluehdotus nro 1:ksi, koska sen valmistamiseen ei mene kun kymmenisen minuuttia.
Mariannejäädyke
150 g Mariannemurua
2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
3 dl kuohukermaa
* vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, vatkaa myös kerma vaahdoksi
* nauti!

* yhdistä karkit vaahtoon, lisää myös kermavaahto varovasti nostellen sekaan
* kaada tuorekelmulla vuorattuun vuokaan ja pakasta
* ota sulamaan puoli tuntia ennen tarjoilua* nauti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)