perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäpäiviä & label me

Stereot nauttivat tästä kesästä täysin rinnoin. Aamulla ulos heti, kun unenrippeet on karisteltu pois silmistä ja illalla sisälle vasta juuri ennen iltasuihkua ja nukkumaanmenoa. Paljon tekemistä riittää ihan omalla pihallakin; riippumatossa keinumista, vesileikkejä, pyöräilyä ja vaikka mitä muuta. Ruokailukin tapahtuu pääsääntöisesti ulkosalla.Vihdoin on koittanut myös sellainen aika, että he pärjäävät omalla pihalla ihan keskenäänkin ilman äidin jatkuvaa valvovaa silmää.

Kun ikää on 3vee oma pihakin on pieni suuri seikkailu ja tekemistä & ihmettelemistä löytyy vaikka koko päiväksi.


Vaikka nämä ihanan lämpöiset ja aurinkoiset kesäpäivät kuluvatkin aika pitkälti pihalla jokaisesta auringonsäteestä nauttien olen silti ehtinyt saattaa loppuun aloittamani kodinhoitohuoneen säilytysratkaisuprojektin. Pienet liitutaulut ovat vihdoin valmiit ja ne kertovat nyt kunkin korin sisällön.


Ensi viikolla lähdemme sään salliessa puistopicniclle yhdessä ystävien kanssa. Mikä onkaan ihanampaa kuin nauttia herkkuja keskellä kesäistä kukkaniittyä viltillä istuen ja vihellellen.

Nautinnollista viikonloppua.

1 kommentti:

  1. Meilläkin on samantyyliset korit hoitotason yläpuolella, ja saman sisältöisetkin näyttäisi olevan. :D Toi liitutauluidea on kyllä hyvä, vaikka itse muistan suunnilleen mitä missäkin korissa on, mutta miehellä ei ole hajuakaan.

    Hauskaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3