keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kaikenkarvaisia raitoja

Koska matontekijäni ilmoitti eilen, että tilaamastani halkaisijaltaan 190cm:sestä virkatusta matosta tuleekin aivan järkyttävän painava (eikä tekijä osannut sitä arvioida aloittaessaan) ja siksi erittäin hankalasti virkattava ainoaksi mahdollisuudeksi jäi perua tilaus. Sillä kylmä totuus on, että pienempi kuin se olisi auttamattomasti liian pieni meidän olohuoneen lattialle.


Voitte arvata, että otti päähän. Olin odottanut tätä mattoa ja sen valmistumista jo hyvän aikaa. Olin jo mielessäni kuvitellut miltä se näyttäisi olohuoneemme lattialla,  ja sitten tämä. No eipä auttanut muu kuin lähteä etsimään uusia vaihtoehtoja. Hiljaa mielessäni kuoppasin haaveeni pyöreästä matosta. Mutta materiaalista en ole vielä valmis luopumaan. Eli maton olisi oltava puuvillaa.

Ette arvaakaan kuinka iloinen olin kun löysin nämä kaksi kovin samantyylistä mattoa. Ehkäpä näistä toinen löytäisi tiensä meille.

 Mutta koska eilinen ei selkeästikään ollut päivistäni parhaimpia niin näistäkään matoista ei tietenkään ollut saatavilla/on erittäin hankalasti saatavilla se isoin koko (160x230 )jonka me juuri tarvitsisimme.

Takaisin lähtöruudussa siis. Olohuone kaipaa uutta mattoa. Hyviä ehdotuksia?

5 kommenttia:

  1. Mites se ikean?

    Mä katsoin itseasiassa eilen noita molempia :D Ipanoiden huoneeseen tosin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se Ikean ole villainen? Viesti Askoon ja matto tilaukseen ja odottelemaan, että niitä saapuu taas keskusvarastoon.

      Poista
    2. Totta! Muistin sen vasta myöhemmin..

      Poista
  2. Hei Satu!
    Muistathan jatkaa käsityöhaastetta blogissasi. :)
    Korut on työn alla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3