maanantai 5. elokuuta 2013

Kesän pakollinen vol.2 - Muumimaailma

Kesän "pakollisiin" vierailukohteisiin  kuuluu  myös Muumimaailma, jossa on ehdottomasti käytävä joka kesä. Se jaksaa vielä kiinnostaa meitä kaikkia ja onkin sitten ihana koko perheen kohde. Eilen siis suuntasimme sinne.

Tämän kesän teemana meillä on selkeästi "päivän ensimmäiset asiakkaat". Muumimailman parkkipaikka oli kovin hiljainen, kun saavuimme sinne klo. 9.30. Sitten vaan muumibussiin ja kaupungille. Vaihto muumijunaan ja Muumimailmaan johtavalle sillalle. Ja ilman suurempia jonoja sisään muumien valtakuntaan.

Muutama muukin ihminen oli tullut seuraksemme nauttimaan aurinkoisesta päivästä Muumimaailmassa. Mutta vaikka ihmisiä oli, ei kuitenkaan tungokseen asti ja hyvä niin.  Aamu alkoi mukavasti muumitalon edustalla muumien aamujumpalla



Ohjelmaan oli panostettu tänä vuonna aikaisempia vuosia enemmän ja pieniä tapahtumia oli ympäri muumilaaksoa säännöllisin väliajoin. Lisäksi muumilaaksosta löytyvässä teatteri Emmassa pyörii päivän aikana aina kaksi eri esitystä. Me menimme katsomaan Muumipapan haitarihumppaa. Stereotkin jaksoivat istua koko 15 minuuttisen näytelmän ajan lähes hievahtamatta paikallaan.



Muumimaailmassa pääsee liikkumaan vaunujenkin kanssa todella helposti ja monet polut on laudoitettu leveäksi helpottamaan kulkua. Sateisella säällä ne saattavat kuitenkin olla hieman liukkaat (kokemusta tästäkin on). Mutta esimerkiksiksi muumitalossa vieraillessa vaunut  pitää jättää rakennuksen ulkopuolelle. WC-tiloja Muumimaailmasta löytyy useampia ja lastenhoitohuoneissa oli tarjolla vaippaikäisille myös vaippoja. Lastenhoitohuoneista löytyy hoitotason lisäksi myös pottia.

 Muumimaailma  uudistuu jonkin verran joka vuosi ja se on pystynyt tarjoamaan uusia elämyksiä vuodesta toiseen. Tänä vuonna muumitalon pihalle oli kasvanut  jättimäinen kurpitsa ja muutama muukin juttu oli ihan uutta ja ihmeellistä.


Muumimaailman liput maksavat ovelta ostettuna 25€/kpl (alle 3v ilmainen), S -etukortilla - 2 eur/lippu. Ruokapaikkoja Muumimaailmassa on useampia aina maistuvasta kotiruoasta pikan ruokaan, mutta myös omia eväitä voi hyvin nauttia. Meidän perheen kestosuosikkeihin kuuluvat tuplajuustohampurilaiset ja maalaisranskalaiset.

Kotiinviemiseksi voi ostaa muumimakeisia tai muumiaiheisia tavaroita muumikaupasta. Tai kuvauttaa itsensä yhdessä muumien kanssa. Ystäviä ja sukulaisia voi muistaa muumipostista ostetulla kortilla johon tulee Muumimaailman leima tietenkin.

Mukava päivä rauhallisen yhdessäolon merkeissä ja ensi vuonna mennään taas AIVAN varmasti.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi <3