sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Minced meat and potato together in the same box

Aikaisemmin tällä viikolla niin rakas verstaistukiryhmäni  = ryhmä tammikuisten äitejä lapsineen  kokoontui jälleen meille "kuukautisten" merkeissä. Tällä kertaa mukavan yhdessäolon ja herkuttelun lisäksi ohjelmassa oli Miikkariesittely.

Koska osa näistä ihanista naisista lapsineen tuli paikalle pidemmänkin matkan takaa toivomuksena oli, että tarjolla olisi ihan oikeaa ruokaakin kaikkien herkkujen lisäksi. Kaikkien allergiat huomioiden Rauharentolan keittiössä valmistui varsinaista perusruokien perusruokaa jauhelihaperunalaatikkoa seuraavalla ohjeella:

n.1 kg perunoita
2 sipulia
600g jauhelihaa
1 l vettä
2 Knorr lihaliemikuutiota
mausteita oman maun mukaan: paprikajauhetta, grillimaustetta, pippuria, valkosipulijauhetta
 

  1. Kuori perunat ja laita ne kylmään veteen.
  2. Kuori ja silppua sipulit pieneksi ja paista ne tilkassa ruokaöljyä läpikuultavaksi. Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta jaheliha-sipuliseos.
  3. Viipaloin peruna ohuiksi siivuiksi ja lado vuokaan kerroksittain perunoita ja jauhelihaa. Laita päällimmäiseksi perunat.
  4. Lisää paistinpannuun vesi ja kuumenna, lisää lihaliemikuutiot ja anna ne sulaa kuumaan veteen. Lisää neste vuokaan.
  5. Laita pata 200 asteiseen uuniin ja anna hautua n. 1 tunnin ajan. Laske lämpötilaa hiukan ja jatka hauduttamista vielä 30min-1h. Tarkista välillä nesteen määrä ja painele perunoita hiukan kauhalla.


Tämän tarjoilin sitten yhdessä porkkana-ananasraasteen kanssa.  Kiva ja yksinkertainen makujen yhdistelmä. Tämä ruoka sopii helppoutensa vuoksi hyvin myös "maanantai kokkien" reseptivihkoon.

Maukasta sunnuntai huomenta toivotellen. Mitä teillä muuten tänään syödään?

5 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta <3 t. Se allerginen ;)

    VastaaPoista
  2. Satuinpas lukemaan tämän juuri nyt. Samaan aikaan kun mies laittaa ruokaa joka on perunoita ja jauhelihakastiketta. :)
    Meillä mies kokkaa poikseutta aina.

    VastaaPoista
  3. Ohjeessa lukee, että tarkista nesteen määrä, niin onko perunoiden vielä ton ekan tunninkin jälkeen tarkoitus olla lähes nesteen peitossa, vai riittääkö, että sitä nestettä on siellä pohjalla? :)

    T: Se maanantaikokki :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painettaessa kauhalla perunoita, nestepinnan tulisi nousata ainakin puoleen väliin vuokaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3