torstai 18. heinäkuuta 2013

Lahjaksi 1-vuotiaalle

Olemme viikonloppuna menossa juhlistamaan kummipoikani pikkuveljen 1-vuotissynttäreitä ja lahjaa miettiessäni intouduin kokoamaan tännekin pienet kollaasit vinkiksi pikkuihmisten lahjoa miettiville.

Jos haluaa pelata varman päälle tai on hiukan epävarma kannattaa varmasti kysäistä vanhemmilta onko jollekin jutulle erityistä tarvetta Itse suosin kuitenkin ns. yllärilahjoja.



Ikiomat astiat/ruokalappu: ovat 1-vuotiaalle jo ajankohtaisia. Reunalliset lautaset ja tukevat mukit toimivat hyvin pienellä vielä harjoittelevalla ruokailijalla.
Lastenkoon vuodevaatteet: eli ns. junnukokoiset joihin usein siirrytään juuri tuon ikäisenä.
Lelut ja kirjat: itse tykkään ostaa kirjoja mutta jos päädyn leluihin yritän aina valita niitä kehittäviä sellaisia kuten esimerkiksi rakennuspalikoita.
Oma reppu tai tossut: Jos päivähoito tulee ajankohtaiseksi, ikioma reppu tai tossut saattaisivat olla mieleinen lahja.
Kylpytakki: mukava yllätys pienelle kylpijälle/saunojalle.

DIY-lahjat: mikäli aikaa ja kekseliäisyyttä löytyy voi lahjan aina tehdä myös itse. Mukava itsetehty lahja on mm. lorupussi, johon voi sitten tehdä lisää lorukortteja tulevina merkkipäivinä tai vaikkapa jouluna.

VINK VINK! 1-vuotiaan onnittelukortin voi päällystää kontaktimuovilla. Silloin pikku sankari  voi tutustua korttiin vaikka hiukan maistelemallakin.
 

Millaiset lahjat teidän perheessä on koettu hyviksi ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävälle? Käytännölliset vai sitten vähemmän käytännölliset lahjat?

2 kommenttia:

  1. Mä tykkään saada lapselle ikätasoisia kehittäviä leluja, kirjoja ja palapelejä. Oon myös toivonut yövaatteita ja lakanoita kysyttäessä. Lahjakortti lastenvaateliikkeeseen on myös kiva, niin saa itse ostaa sillä sellaista, mikä on sillä hetkellä tarpeellista. Kivoja juttuja oot löytänyt kollaasiin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3