keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Blogin kuvamaailma

Kertooko kuva oikeasti enemmän kuin tuhat sanaa? Voiko blogi kerätä itselleen satoja seuraajia ilman koukuttavia kuvia?


Sain eilen erittäin rakentavaa palautetta koskien blogin kuvamaailmaa. Ja allekirjoitan tuon palautteen täysin. On totta, että kuvaajana olen aivan lapsen kengissä jos kengissä ollenkaan ja useimmiten en onnistu vangitsemaan kuvaan haluamaani tarinaa ja tunnelmaa. Yritystä on kovasti mutta taitoa ei vielä lähellekään riittävästi. Ehkä olen myös hiukan naivisti ajatellut, että blogia luetaan ei katsota. Vaikka itse ahmikin blogeista juuri taidokkaasti otettuja kuvia ja uppoudun niihin.

Lupaankin jatkossa kiinnittää huomiota mm. kuvamaailmaan, sommitteluun ja ennen kaikkea harjoitella, harjoitella ja harjoitella ja näin parantaa juuri sinun lukukokemustasi myös visuaalisuuden osalta.

Kaiken tämän jälkeen on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että hyvä blogi koostuu  monesta eri osatekijästä ja jokaisella on  oma makunsa. Siinä missä toinen arvostaa kuvia toinen arvostaa tekstien sisältöä, persoonallista kirjoitustapaa ja hyvää fiilistä. Kaikkia lienee mahdoton miellyttää eikä se ole tarkoituskaan.

Minut on nyt kuitenkin onnistuneesti pudotettu takaisin maanpinnalle juuri sinne missä minun kuuluukin olla. Mutta ehkäpä täältä ruohonjuuritasoltakin ponnistetaan vielä joku kaunis päivä... Aika näyttäköön.

Kumpi on sinulle tärkeämpää blogeissa, kuvat vai teksti?

10 kommenttia:

  1. Sekä että, tykkään kylläenemmän blogeista joissa on paljon kuvia. Niitä on kiva katsella. Kovin pitkiä tekstejä ei välttämättä jaksa lukea. Tai no, riippuu aiheesta.

    Kivaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Oho, miksi bloginpitäjän tulisi olla ammattivalokuvaaja? Jollain lukijalla on nyt ollut pätemisen tarve. Ihania kuvia sinulla ja ihania kuvattavia<3. Mukavaa päivää teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ammattilaiseksi en aio ryhtyä mutta lupaan tulevaisuudessa panostaa kuviin hiukan enemmän. Mukavaa päivää myös sinulle <3

      Poista
  3. Yhteisvaikutus ratkaisee, kuvien laadulla ei väliä.

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään et tekstiä on sopivasti (ehkä vähemmän on enemmän), ja kuvia ei saa olla liikaa. Välillä kyl itseä ärsyttää jos samasta paikasta on viis kuvaa, eikä lisäkuvat "kerro" mitään uutta. Nyt mua rupes mietityttään, et onko mun blogissa ihan kamalia kuvia. Kun en todellakaan oo mikää ammattilainen, ja kuvaan vielä hetken pokkarikameralla...
    Sun blogissa ei oo mitään vikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kuvissani on varmasti parannettavaa. Täydellisyyttä en heti huomenna lupaa mutta pienin askelin.

      Poista
  5. Luen kuvattomiakin blogeja, mutta jos on hurjan pitkiä tekstejä niin sitten sinne kaipaisi vähän ilmaa väliin, mutta jos asia on mielenkiintoinen niin ei se niin haittaa :) Kuvien laadusta sanoisin sen verran, ettei nykyajan kameroilla taida edes saada mitenkään kamalia kuvia ja jos haluaa lukea ammattikuvaajan blogia niin on niitäkin tarjolla :) Sun kuvissa ei ole mitään moitittavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi valinnan varaa löytyy. Ja kiitos kommentistasi.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3