torstai 19. joulukuuta 2013

Terveiset joulukiireiden keskeltä

Hengissä ollaan vaikka hiljaista on ollutkin. Tämä viikko on ollut varsinaista sinkoilua paikasta toiseen. Eilen teimme ruokaostokset part 1 muutaman muun "aikaisin" liikkeelle lähteneen kanssa. Metrinen lista mukanamme saimme kuitenkin melkein kaiken jo ostettua. Ja vaikka lahjat onkin jo hankittu, joulumuistamiset pääasiassa hoidettu niin paljon on silti vielä kaikenlaista. No onneksi joulu tulee vaikka kaikkea suunniteltua ei ehtisi tekemäänkään. Super stressaajana on hyvä aina silloin tällöin muistuttaa itseään mistä joulussa oikeastaan onkaan kysymys. Perheen yhteisestä ajasta, rauhoittumisesta ja hiljentymisestä vuoden kiireiden päätteeksi.


Mutta vielä ennen rauhoittumista, ennenkuin tämä viikko on loppu niin ohjelmaan mahtuu vielä nti F:n Jouluevankeliumi esiintyminen lauantai aamuna. Lauantai iltana suuntaamme mieheni kanssa kahdestaan viho viimeiseen pienimuotoiseen illanviettoon ennen joulua. Ja sunnuntaina sitten taidankin olla tiiviisti kiinnitetynä keittiöön. Ja niin, vuosien tauon jälkeen meille tulee tänä vuonna joulukuusi. Ihan oikea ja aito sellainen. Se odottaa jo pihalla ja toivottavasti se saadaan viikonloppuna sisälle tuomaan sitä ah niin ihanaa jouluista tuoksua.


5 yötä jouluun... Onko teidän kotona jo ihan jouluista? Entäpä onko valmistelut millä mallilla?

4 kommenttia:

  1. Me ei olla jouluna kotona, vaan lähdetään sukuloimaan Savon suuntaan. Ei siis ole joulustressiä, kun ei tarvitse höösätä siivouksesta tai ruoanlaitosta. :) Lahjat on ostettu, tekokuusi on koristeltu olohuoneen nurkkaan jo pari viikkoa sitten lasten iloksi, muuta jouluista somistusta ei taideta edes laittaa. Kauniiksi koristellulla joulukuusellakin pääsee hyvin fiilikseen. :)
    Ihanaa joulun odotusta koko teidän perheelle, erityisterveiset pikku-A:lle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein tunnelmallista Joulua myös teidän perheelle <3, erityisterveiset pienille muruille ja mukavaa sukulointia. Pikku A kiittää.

      Poista
  2. Aika paljon on vielä tekemättä siivousta sun muuta pientä :) Joulua olen kyllä kovasti koittanut laittaa ja ehkä viikonloppuna koristeltava kuusi luo vielä lisää tunnelmaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3