keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Valoa ikkunoista

Vaikka ulkona paukkuukin vielä pakkanen, aurinko heittelee säteitään sisään ikkunoista melkeinpä joka päivä. Se sai minut näkemään ikkunamme aivan uudessa valossa (muutimme tänne syksyn pimeinä päivinä). Ja ikkunoitahan meillä on erillaisia ja paljon. Olohuoneen ja eteisen korkeat ikkunat, kattoikkuna, makuhuoneen matala mutta leveä ikkuna. Sisäikkunat yläkerran makuuhuoneista alakertaan jne...

Muistatkos kun, kyselin aikaisemmassa postauksessani teidän apua eteisen ison ikuunan verhovalintaan? Lopulta päädyin tilaamaan oman suosikkini; valkoisen eläväpintaista puuvillaa olevan ns. laskosverhon Ellokselta ja tältä ikkuna näyttää nyt.


Nämä verhot ovat valkoista eläväpintaista puuvillaa ja päästävät valoa sisään juuri sopivasti.


Eteistä päivitetään kokonaisuudessaan mutta sen päiviytys on vielä hiukan kesken, laitan lisää kuvia kunhan saamme sen valmiiksi.

Samalla kertaa myös stereot saivat uuden verhon huoneensa ikkunaan. Uusi verho täydentää hyvin aikaisemmin Ikeasta ostamiemme verhokatosten teemaa.


Nälkä kasvaa syödessä ja nyt mietinkin uusia verhoja myös makuhuoneemme ikkunaan. Tämä ikkuna onkin varsin haasteellinen muotonsa vuoksi. Ikkunan korkeus listoineen on 105cm ja leveyttä listoineen ja tuuletusikkunoineen löytyy 252cm. Ikkunassa on tavallinen verhokisko ja sen poistamiseen emme viitsisi ryhtyä joten ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäänee verhokappa?!?


Tässä muutamia mietteitä:



Ardis-rengaskappa
Kuva: www.ellos.fi
Ellos Home Valkoinen Georgina-rengaskappa
Kuva: www.ellos.fi
Mutta voiko rengaskappaa käyttää vaikka ei käytä tankoa vaan kappa ripustetaan suoraksi?? Kertokaahan mielipiteitänne ja kommenttejanne.

2 kommenttia:

  1. Ihana lippuviiri verho :) Muistatko mikä verhon nimi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, ihanaa eläväpintaista puuvillaa sekin. Nimeä en muista mutta Elloksen valikoimista pitäisi löytyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3