lauantai 30. marraskuuta 2013

DIY risutähti

Perjantai aamun hämärässä saunanlauteille korttiaskartelun jäljiltä jäänyt risukasa näytti juurikin itseltään eli kasalta risuja, surkealta. Ja koska laiskuuttani en niitä jaksanut lähteä viemään roskiinkaan niin päätinpä sitten tehdä niistä risutähden. Ensin alkuun vain yhden, ihan kokeeksi, vähän vaille seitsemän perjantai aamuna.


Ja itse asiassa ihastuin tähän epätäydellisen täydelliseen tähteen niin, että suuntaan nyt viikonloppuna metsään hakemaan lisää risuja ja teen muutaman isomman tähden ikkunnaan.


Ideahan on  yksinertaisuudessaan se, että tarvitset 5  haaroittumatonta oksaa. Solmi ne naruilla ( minä käytin ihan tavallista talousnarua sillä meidän juuttinaru oli mystisesti kadonnut jonnekin) tai rautalangalla 5 sakaraisen tähden muotoon. Halutessaan sen  ympärille voi kiertää  myös valosarjan.

Rauhallisen leppoisaa lauantaita...

P.S. Muistakaahan käydä osallistumassa Loru tonttulakki arvontaan. Arvontaan pääset klikkaamalla kuvaa sivupalkista.

6 kommenttia:

  1. Mä yritin pari viikkoa sitten samalla idealla kuusi sakaraista. En vaan saanut sakaroiden päitä solmittua. Tarvii yrittää tolla idealla saada ne yhteen (jäi kiemuraisena eteiseen pyörimään) :)

    VastaaPoista
  2. Hei, tää on hyvä vinkki! Mä haluan heti huomenna kokeilla. Uskoisin, että tämä DIY on jopa mullekin sopivan yksinkertainen :)

    VastaaPoista
  3. Blogissani on sinulle myös haaste, jos et ole sitäaikaisemmin jo tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sen jo kerran tehnyt, katsotaan jos innostun vielä tekemään uudelleen. Kiitos <3

      Poista
  4. Nää on kyllä kivoja! Olen joskus miettinyt, että tekisin, mutta aina se vaan jää :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3